Suomen Yrittäjät pitää erittäin tärkeänä hallituksen esitystä yrityslähestymiskiellosta.
Suomen Yrittäjät on esittänyt yrityslähestymiskieltoa pitkään. Nyt hallitus esittää, että Suomessa otettaan käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto.
– Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kokemaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissään. Kaupan alan yritykset tarvitsevat työkalut suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, sanoo Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen tiedotteessa.
Liikkeenharjoittajilla olisi jatkossakin lähtökohtaisesti oikeus antaa itse pääsykielto häiriötä aiheuttavalle henkilölle. Muutos nykytilaan on se, että jatkossa myös tuomioistuin voisi määrätä elinkeinonharjoittajan hakemuksesta pääsykiellon. Kiellon rikkominen olisi rangaistavaa.
– Työnantajalla tulisi nyt paremmat mahdollisuudet huolehtia työturvallisuuslain mukaisista velvoitteistaan, Toivonen sanoo.
– Yrityslähestymiskiellon rikkomista pitää ehkäistä selkeillä ja vaikuttavilla sanktioilla. Tämän lähestymiskiellon oikeuskäsittely on syytä olla mahdollisimman jouhevaa.
Tuomioistuimen määräämä pääsykielto voitaisiin määrätä häiriökäyttäytymisen perusteella rikosten sekä muun vakavan ja toistuvan häirinnän torjumiseksi. Kielto voitaisiin määrätä myymälään, joka on avoin asiakkaille. Apteekit on rajattu kiellon ulkopuolelle.
– On hyvä, että yrityksellä säilyy mahdollisuus antaa itse pääsykielto myymälään. Arvioin, että kuitenkin vasta tuomioistuimen määräämä pääsykielto on monelle riittävän vaikuttava. On tärkeää, että uusi laki antaa selkeän viestin siitä, ettei häiriökäyttäytyminen ole hyväksyttävää, Toivonen sanoo.
Yrittäjät pitää tärkeänä laajentaa yrityslähestymiskieltoa koskevaa säädäntöä myös muille toimialoille, mikäli tarvetta ilmenee. Nyt tätä ei aikataulusyistä ehditty tehdä.
– Yritysuhritutkimusten mukaan rikollisuutta ja muuta epäasiallista käyttäytymistä, kuten häirintää, esiintyy myös muilla toimialoilla.