Kohuttu kauppakeskus Redi vaihtaa johtajaa

Nykyinen kauppakeskuksen johtaja Pia Svensk on vapautettu tehtävistään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SRV:n rakennuttaman ja operoiman kauppakeskus Redin johtaja vaihtuu. Redi tiedottaa vapauttaneensa kauppakeskuksen nykyisen johtajan Pia Svenskin tehtävistään.

Helsingin Kalasatamassa sijaitseva Redi on ollut julkisuudessa asiakaskatonsa ja sokkeloisuutensa vuoksi. Yrittäjät ovat olleet huolissaan mahdollisuuksistaan pärjätä vasta tänä syksynä avatussa kauppakeskuksessa.

Uuden kauppakeskusjohtajan rekrytointi on käynnistynyt. Tiedotteen mukaan Redi tekee ”lisäpanostuksia asiakkaidensa viihtyvyyteen ja yrittäjiensä tukemiseen”.

− Haluan kiittää Pia Svenskiä hänen tärkeästä panoksestaan Redin alkutaipaleella. Kauppakeskus on nyt avaamisensa jälkeen uuden vaiheen edessä, jossa sen tulee lunastaa lupauksensa sekä asiakkailleen että vuokralaisilleen. Uusi vaihe kaipaa myös selvästi uudenlaista johtajuutta, SRV:n kansainvälisestä liiketoiminnasta ja kauppakeskusoperoinnista vastaava johtaja Veli-Matti Kullas sanoo tiedotteessa.

− Uskomme, että Redillä on kaikki edellytykset löytää paikkansa asiakkaidensa arjessa ja luoda yrittäjillensä entistä paremmat mahdollisuudet menestykseen, hän lisää

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)