Verkkouutiset

Keskuskauppakamari siirtäisi työperäisen maahanmuuton Maahanmuuttovirastolta työ- ja elinkeinoministeriön vastuulle. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Osaajapula on levinnyt kaikille toimialoille

Kauppakamarin mukaan osaavan työvoiman tarve on tällä hetkellä huutava monilla suomalaisilla yrityksillä.

Keskuskauppakamarin mukaan maahanmuuton saatavuusharkinnasta olisi luovuttava, sillä kyselyiden mukaan suurin osa ulkomaisia osaajia rekrytoivista yrityksistä hakee tekijöitä nimenomaan työntekijätason tehtäviin.

– Osaajapula ei koske vain yksittäisten alojen huippuosaajia, vaan myös ihan tavallisia duunareita ympäri maan ja toimialasta riippumatta. Nykyinen harkintaan perustuva järjestelmä on jäänyt ajasta jälkeen, eikä enää vastaa yritysten tarpeita, johtava asiantuntija Mikko Valtonen toteaa tiedotteessa.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ja valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoivat keskiviikkona Helsingin Sanomien puheenjohtajapaneelissa hallituksen käyvän keskusteluja Maahanmuuttoviraston uudistamisesta. Tavoitteena on lisätä työperäistä maahanmuuttoa.

Keskuskauppakamarin mukaan työhön ja opiskeluun perustuvan maahanmuuton ohjaus pitäisi siirtää kokonaan työ- ja elinkeinoministeriölle. Maahanmuuttovirastoa voitaisiin uudistaa tiukasta portinvartijasta kansainvälisiä osaajia Suomeen houkuttelevaksi sisäänheittäjäksi.

Oleskelulupaprosessin alkuvaiheeseen tarvittaisiin myös sähköistä tunnistautumista.

– On huolehdittava siitä, että oleskelulupaprosessi on sujuva myös sen alkupäässä. Tällä hetkellä merkittävä haaste on oleskelulupaprosessin käynnistämiseen liittyvä tunnistautuminen Suomen edustustossa. Perinteisen viranomaisen luona asioinnin rinnalle on saatava digitaalinen vaihtoehto, Mikko Valtonen toteaa.

Uusimmat

Kesko ostaa kauppakeskuksen

Tavoitteena on jatkaa Espoon keskuksessa käynnistettyä kaupallisten palveluiden kehitystyötä.

› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)