K-Citymarket Kivistö Vantaalla. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kaupan liitto puolustaa TE:ssä kolmen suuren toimijan rakennetta

Toimitusjohtaja puolustaa kolmea suurta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto puolustaa kolmen suuren toimijan rakennetta kaupan alalla. Hänen mukaansa suomalainen yhteiskunta hyötyy nykyrakenteesta. Talouselämässä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Luoto myös huomauttaa, ettei asetelma ole vertailumielessä poikkeuksellinen.

– Kolmen suuren ruokakaupan toimijan markkinarakenne ei ole suomalainen erikoisuus, vaan samanlainen löytyy kaikista Pohjoismaista, Luoto täräyttää tekstissään.

Hän kertoo, että Suomessa kolmen suurimman, eli Keskon, S-ryhmän ja Lidlin ruokakaupan markkinaosuus on 92 prosenttia. Ruotsissa vastaava luku on 90, Norjassa 95 ja Tanskassa 85. Toimitusjohtajan mukaan väkiluvultaan pienissä ja pinta-alaltaan suurissa maissa toimijoilta edellytetään riittävää kokoa, jotta palvelut voidaan tuottaa tehokkaasti ja koko maan laajuisesti.

Myös toimialakohtaisesta vertailusta Luoto toteaa ”kolmen suuren mallin” olemassaolon. Niin pankkisektorilla, vakuutusyhtiöissä, lihataloissa kuin panimoissakin toistuu sama kaava kolmen suuren toimijan valta-asemasta Suomessa.

– Kyse ei siis ole kaupan erityispiirteestä, vaan rakenteesta, joka mahdollistaa investoinnit, kilpailukykyiset hinnat ja kannattavan toiminnan harvaan asutussa maassa.

Luodon mukaan kilpailijoiden vähäisestä lukumäärästä huolimatta kaupan alan kilpailu on kovaa.

– Kilpailun vaikutus näkyy suoraan kuluttajille. Viimeisen viiden vuoden aikana ruoan hinta on noussut Suomessa toiseksi vähiten kaikista EU-maista, toimitusjohtaja kertoo.

Kaupan alan asiantuntija Arhi Kivilahti kommentoi aiemmin aihetta TE:lle. Hän esitti haastattelussaan kysymyksen siitä, kuka lopulta kaupan alan markkinarakenteesta hyötyy. Tähän Kari Luodolla on vastaus.

– Kivilahden kysymykseen siitä, kuka hyötyy nykyisestä kaupan rakenteesta, vastaus on: kuluttaja ja koko suomalainen yhteiskunta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)