Karoliina Partanen ihmettelee Sofia Virran puheita: Tämäkö on banaanivaltio?

Kokoomuksen varapuheenjohtaja muistuttaa, että hallitus on panostanut koulutukseen ja sivistykseen.
Opettaja kerää kännykät oppilailta ennen oppitunnin alkua Espoossa., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Opettaja kerää kännykät oppilailta ennen oppitunnin alkua Espoossa., LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen arvostelee vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran esittämiä Suomea koskevia kannanottoja.

Virta totesi Ilta-Sanomien haastattelussa, että Suomi tyytyy hänen mukaansa siihen, että ”ehkä ollaan jonain päivänä banaanivaltio, joka vie joitain hemmetin turkiksia ja sitten sellua – keitetään meidän vanhat metsämme kattilassa ja viedään kiinalaisille”. Virran mukaan ”Suomesta on paljon enempään”.

Partanen torjuu Facebook-päivityksessään Virran arviot.

– Suomi ei ole eikä meistä tule banaanivaltiota. Me emme ole myöskään yövartijamaa tai tule sellaiseksi, kuten Tytti Tuppurainen (sd.) väittää. Maa, joka käyttää kolmanneksen budjetistaan sote-palveluihin, ei ole yövartijamaa, Partanen perustelee päivityksessään.

Partanen muistuttaa, että hallitus investoi koulutukseen myös taloudellisesti vaikeina aikoina.

– Maa, joka on aina pärjännyt sivistykseen ja koulutukseen nojaten, ja joka investoi sivistykseen ja koulutukseen myös haastavina aikoina, ei ole eikä tule banaanivaltioksi, hän kirjoittaa.

Partanen viittaa muun muassa peruskoulun vähimmäistuntimäärän kasvattamiseen sekä lisätunteihin äidinkielessä, kirjallisuudessa ja matematiikassa. Lisäksi hän nostaa esiin niin sanotun osaamistakuun ja arvioinnin uudistuksen.

Partanen huomauttaa, että hallitus on lisännyt myös tukea maahanmuuttajataustaisille oppilaille. Hän nostaa esiin myös koulujen tasa-arvorahoituksen, jota kohdennetaan heikompien alueiden kouluille muun muassa lisähenkilöstöön.

Muina toimina hän mainitsee muun muassa kännykkäkiellon sekä kiusaamisen ehkäisyyn tehdyt miljoonapanostukset.

– Tämäkö on merkki banaanivaltiosta tai yövartijamaasta, Partanen kysyy.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos