Kansanedustajana aloittanut Anne-Mari Virolainen pyytää jo eroa tehtävästä

Ex-ministeri haluaa jatkaa nykyisessä työssään Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana.
Anne-Mari Virolainen esitti valtakirjansa puhemies Jussi Halla-aholle eduskunnassa Helsingissä 29, huhtikuuta 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Anne-Mari Virolainen esitti valtakirjansa puhemies Jussi Halla-aholle eduskunnassa Helsingissä 29, huhtikuuta 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Anne-Mari Virolainen (kok.) tarkistutti keskiviikkona valtakirjansa eduskunnan vs. pääsihteeri Mikael Koillisella ja esitti sen puhemies Jussi Halla-aholle (ps.).

Virolainen nousee eduskuntaan varasijalta Varsinais-Suomen vaalipiiristä, koska kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) siirtyy eduskunnasta Työeläkevakuuttajat Tela ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi.

Virolainen on ollut aiemmin kansanedustajana vuosina vuosina 2007–2023. Lisäksi hän toimi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri vuosina 2018–2019. Nykyisin hän työskentelee Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajana.

Eduskunnalta Virolainen aikoo pyytää vapautusta kansanedustajan tehtävästä.

– Viihdyn nykyisessä työssäni, enkä aio asettua ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa, kertoo Virolainen Ylelle.

– Arvioni mukaan voi mennä viikon verran, että vapautukseni käsitellään.

Asiasta päättää eduskunta.

Jos eduskunta vapauttaa Virolaisen tehtävästä, seuraavana kokoomuksen varakansanedustajien listalla on Pertti Hemmilä. Hän on toiminut kansanedustajana vuosina 1999–2015.

Areenahankkeelle päätettiin kehysriihessä 2025 myöntää 35 miljoonan euron ehdollinen rahoitus.
Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Mainos