Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti ihmettelee vasemmistopuolueiden levittämiä virheellisiä tietoja raskaudenkeskeytysten potilasmaksuista.
Sammallahden mukaan vasemmistopoliitikot ovat lietsoneet pelkoja niin selkeillä asiavirheillä, ettei kyse voi olla vain ymmärtämättömyydestä, vaan tietoisesta kansalaisten harhaanjohtamisesta.
– Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra julkaisi aiheesta puolueensa somessa antaen ymmärtää, että hallitus on tekemässä aborteista maksullisia. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela taas tiedotti hallituksen hyökkäävän aborttioikeutta vastaan ”sakkomaksuilla”, Tere Sammallahti toteaa tiedotteessa.
SDP:n some-kanavilla julkaistiin väite, jonka mukaan hallitus olisi luomassa raskaudenkeskeytykseen uusia maksuja, minkä lisäksi SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman väitti naisten oikeuksien heikentyvän.
– Raflaavia tarinoita, joista yksikään ei pidä paikkaansa, Sammallahti sanoo.
Todellisuudessa hallituksen esittämillä muutoksilla yhä useampi nainen saa raskauden keskeytykseen liittyvät hoidot ilmaiseksi. Keskenmenoon, lääketieteelliseen raskaudenkeskeytykseen ja synnytykseen liittyvien toimenpiteiden kustannukset poistuvat kaikilta, kun ne aiemmin saattoivat olla maksullisia.
Samoin kaikki alaikäisten tarvitsema raskaudenkeskeytykseen liittyvä leikkaushoito muuttuu maksuttomaksi.
– Aborttioikeutta ei kukaan ole kieltämässä, ei myöskään naisten oikeuksia, sellaisen väittäminen on vasemmistopuolueilta vastuutonta kansalaisten pelottelua, Tere Sammallahti sanoo.
SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto poisti myöhemmin asiavirheitä sisältäneen some-päivityksensä. Sammallahden mukaan muut asialla pelkoa lietsoneet vasemmistopoliitikot eivät aio olla rehellisiä kansalaisille.
– Samaa epätotuuksiin perustuvaa poliittista kampanjointia olemme nähneet oppositiolta muun muassa vesihuoltoinfraa, ennallistamisasetusta sekä opposition omia vaihtoehtobudjetteja koskevissa keskusteluissa. Herääkin kysymys, aikooko vasemmisto-oppositio jatkaa kansalaisten harhaanjohtamista vaalien lähestyessä ja mitä he luulevat seuraavan, jos muutkin puolueet alkavat tekemään politiikkaa samalla tavalla, Sammallahti kysyy.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa tiedotteessa, että kokoomuksen puoluekokous linjasi kesäkuussa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin.
– Ihan kaikki politiikassa ei ole vastakkainasettelua tai kiusantekoa. Resurssit ovat äärimmäisen rajalliset ja vaikeita valintoja joudutaan tekemään, myös seuraavalla hallituskaudella. Mutta tässä ratkaisussa maksuttomuutta on laajennettu mahdollisimman monelle ihmiselle, se on hienoa, Kaunisto sanoo.
Hän pitää tärkeänä, ettei maksukeskustelusta synny väärää kuvaa myöskään käytännön vaikutuksista. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä.
– Kun puhumme näin tärkeästä oikeudesta, ihmisille pitää kertoa faktat. Aborttioikeutta ei olla viemässä mihinkään, eikä aborttimaksuja olla ”moninkertaistamassa”, kuten SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto räikeän virheellisesti väitti. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa aborttioikeuden suojana on myös Suomen perustuslaki, Kaunisto toteaa.
LUE MYÖS:
SDP:lle kovaa kritiikkiä: Väite aborttimaksuista äärimmäisen vastuuton (VU 21.9.2026)