Kansanedustajan kimppuun hyökättiin suojatiellä – laittoi miehet ”pakettiin”

Molemmat rikoksesta epäillyt saatiin kiinni.
Marko Kilpi (vasemmalla) vuonna 2021. LEHTIKUVA / IRENE STACHON
Marko Kilpi (vasemmalla) vuonna 2021. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Helsingissä suojatiellä. Hän kertoo asiasta julkisessa Facebook-päivityksessään.

Kilven mukaan hyökkääjiä oli kaksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tein tilanteessa ratkaisun ja laitoin toisen, sen aktiivisemman hyökkääjän ns. pakettiin. Toinen pysyi lopulta aisoissa kielijudolla.

– En missään nimessä kehoita ketään toimimaan vastaavissa tilanteissa samalla tavalla. Tein arvion tilanteessa ja toimin sen mukaan. Homma meni lopulta juuri niin kuin olin arvioinut. Tilanne saatiin hallintaan, eikä kenellekään syntynyt vahinkoja. Lopulta kaksikko löysi itsensä poliisivankilan EU-patjoilta, Kilpi jatkaa.

Hänen mukaansa poliisia jouduttiin odottamaan tapahtumapaikalle noin 20 minuuttia. Entisenä poliisina Kilpi ei sano olleensa asiasta yllättynyt.

Poimintoja videosisällöistämme

– Paikalla oli jonkin verran sivullisia ihmisiä, joita poliisin viipyminen kovasti ihmetytti ja sen kyllä selkeästi ilmaisivat. Poliiseja on niin vähän ja töitä niin paljon. Sitä joutuu poliisi/kansanedustajakin ihan samalla tavalla apua odottamaan kuin kuka tahansa. Mutta kyllä odottavan aika on silloin pitkä, se on myönnettävä. Onneksi poliisien määrää tullaan nyt nostamaan

Kilpi toteaa, että vastaavanlaisia tapauksia on noussut esiin ”aika ajoin”.

– Se kyllä ihmetyttää. Olisi kovasti suotavaa, ettei trendi ole kasvava. Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista ja sellaisena se pitää myös pysyä. Töitä tämän asian kanssa pitää kuitenkin tehdä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Julkaisussaan Kilpi korostaa koskemattomuuden olevan asia, josta ei tingitä.

– Väkivalta on väärin, eikä sitä pidä hyväksyä.

Poliisi epäilee miestä myös törkeästä lapsenraiskauksesta.
Kansainvälinen kampanja muistaa virantoimituksessa kuolleita.
Mainos