Euroopan unionin sääntely on kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Aura Sallan (kok.) mukaan liian tarkkaa ja yksityiskohtaista, mikä estää menestyvien teknologia-alan yritysten syntymisen unionin alueelle.
Ylen A-Studiossa Salla sanoo, että ylisääntely on osaajien ja rahoituksen puutteen ohella yksi EU:n ongelmista.
– EU sääntelee tällä hetkellä meidän markkinat hengiltä, Salla sanoo.
Kansanedustajan mukaan sääntely ilmenee erityisen vahvasti esimerkiksi digitaalisissa ympäristöissä. Hän sanoo, että poliitikot Suomessa eivät edes tunne suurta osaa EU:n digitaalisen alan lainsäädännöstä.
– Kolmen naisen tekoäly-yritys Lappeenrannassa ja Microsoft, näitä kahta koskee samanlainen dokumentaatiovelvollisuus ja raportointivelvollisuus EU:lle, Salla kuvailee.
Sallan mukaan EU:n tulee mahdollistaa teknologiayhtiöiden menestyminen unionin alueella.
– Haluan nähdä uuden Metan tai Googlen Euroopasta. Se voi tällä hetkellä syntyä täällä, mutta tällä markkinalla se ei voi kasvaa. Tähän meidän pitää tulevalla kaudella isosti kiinnittää huomiota, Salla sanoo.
Kansanedustajan mukaan digitaalisen toimintaympäristöön liittyy myös turvallisuuspoliittinen näkökulma.
– Se, että meillä siirretään dataa Euroopan unionista vapaaehtoisesti Kiinan kommunistisen puolueen propagandakoneiston kehittämiseen, on iso turvallisuuspoliittinen uhka, Salla sanoo.