Kansanedustaja vaatii toimia ikärasismin kitkemiseksi

Paula Risikon mukaan senioreille tulee luoda paremmat kannustimet työntekoon.
Esimerkiksi terveys- ja hoitoalalla on paljon eläkkeeltä töihin tulleita ihmisiä. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA
Esimerkiksi terveys- ja hoitoalalla on paljon eläkkeeltä töihin tulleita ihmisiä. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko vaatii tulevalta hallitukselta tiukkaa otetta ikärasismin kitkemiseen ja osaavan senioriväestön työmahdollisuuksien parantamiseen.

Risikko esittää blogissaan konkreettisia keinoja parantaa senioreiden mahdollisuuksia jatkaa työelämässä.

– Vaalitoreilla yksi eniten puhuttava aihe on arvostus seniorikansalaisia kohtaan. Puhutaan jopa ikärasismista niin työelämässä kuin palvelujenkin suhteen. Suomalaisessa työelämässä on valitettavasti edelleen epäluuloa seniorikansalaisiamme kohtaan.

– Samaan aikaan suomalaisissa yrityksissä on valtava pula osaavasta työvoimasta lähes kaikilla toimialoilla – pienistä suuriin yrityksiin. Investointeja jää tekemättä ja tilauksia toimittamatta.

– Talouskasvu vauhdittuisi heti, jos senioriväestön arvokkaalle työpanokselle saataisiin paremmat kannustimet, Risikko sanoo tiedotteessa.

Paula Risikko nostaa esiin kokoomuksen ehdotuksen Singaporessa käytössä olevasta niin sanotusta siltatyön mallista.

Poimintoja videosisällöistämme

– Aasian ihmeessä on käytössä niin kutsuttu siltatyön malli, jossa työntekijällä on mahdollisuus neuvotella itselleen hieman kevyemmät vastuut ja velvoitteet töissä tinkimättä toimeentulosta.

– Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä nousi nopeasti useammalla vuodella mallin käyttöönoton jälkeen, Risikko sanoo.

Kansanedustajan mukaan kaikki julkisen talouden kannalta kestävät keinot työnteon kannattavuuden parantamiseksi tulee selvittää.

– Eläkeläiset nimeävät heikot taloudelliset kannustimet yhdeksi keskeiseksi syyksi sille, miksi työstä jäädään pois, vaikka sinänsä haluja olisi jatkaa. Kokoomus onkin ehdottanut työnteon ja eläkkeiden verotuksen keventämistä. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus tulee ottaa huomioon verokannustimien rakentamisessa.

– Työnteon tulee kannattaa aina. Nyt on oikea aika poistaa osaajiin kohdistuva ikärasismi ja parantaa seniorikansalaisten työnteon kannustimia, Risikko sanoo.

Tapio Määttä pitää ongelmallisena, jos ministeri ryhtyy arvioimaan yksittäisiä tutkimushankkeita ideologisin perustein.
Wille Rydman kävi viime viikolla ministeriönsä rahoittamia tutkimushankkeita läpi ja karsi niistä puolet.
Jarno Limnell painottaa, että nykyhetki vaatii vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistä vastuuta.
Mainos