Kansanedustaja: Politiikassa on nyt aivan liikaa riitelyä

Jarno Limnell painottaa, että nykyhetki vaatii vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistä vastuuta.
Valtiosali eduskunnassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Valtiosali eduskunnassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell (kok.) katsoo, että suomalaisessa politiikassa korostuvat tällä hetkellä liiaksi riitely, vastakkainasettelu ja toisten kampittaminen.

– Liian usein näyttää siltä, että tärkeintä ei ole löytää ratkaisuja, vaan saada toinen näyttämään huonolta. Se ei ole vahvuutta. Se ei ole johtajuutta. Eikä se ole sitä mitä Suomi tässä ajassa tarvitsee, Limnell sanoo Uuden Suomen blogissaan.

Limnellin mukaan erimielisyys kuuluu demokratiaan, eikä siitä pidä pyrkiä eroon. Hänen mukaansa demokratia perustuu avoimeen keskusteluun, vaihtoehtoihin ja vallankäytön haastamiseen. Erimielisyyden ei silti hänestä tulisi muuttua halveksunnaksi.

– Poliittisen kilpailun ei pidä muuttua jatkuvaksi epäluottamuksen kylvämiseksi. Yhteiskunta ei vahvistu, jos jokainen keskustelu käydään kuin kyse olisi vihollisesta eikä kanssaihmisestä.

Limnell muistuttaa, että Suomi elää nyt epävarmaa aikaa. Euroopassa käydään sotaa, turvallisuuspoliittinen tilanne on vakava, ja taloudessa on paineita. Monilla suomalaisilla on hänen mukaansa tunne siitä, että tulevaisuus on aiempaa vaikeammin ennakoitavissa.

– Juuri tällaisina hetkinä politiikalta vaaditaan enemmän. Ei enemmän melua, vaan enemmän malttia ja yhteistyötä. Ei enemmän repimistä, vaan enemmän vastuuta.

Limnellin mukaan Suomi on selvinnyt historiansa vaikeista hetkistä siksi, että se on osannut katsoa yksittäisiä kiistoja laajempaa kokonaisuutta.

– Emme ole olleet kaikesta samaa mieltä, mutta olemme ymmärtäneet, että kansakunnan etu on suurempi kuin yksittäinen poliittinen asetelma. Tämä ymmärrys ei synny itsestään. Sitä on vaalittava joka päivä.

Hän nostaa esiin periaatteen, jonka mukaan toisista pidetään huolta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Kaveria ei jätetä. Joukon vahvuus mitataan siinä, miten se kantaa myös silloin, kun on vaikeaa.

Limnellin mukaan sama ajattelu kuuluu koko yhteiskuntaan ja politiikkaan.

– Vahva Suomi ei rakennu siitä, että huudamme toisemme hiljaisiksi. Se rakentuu siitä, että pystymme keskustelemaan vaikeistakin asioista, kuuntelemaan toisiamme ja kantamaan vastuuta myös silloin, kun se ei tuo nopeita politiikan irtopisteitä.

Hänen mukaansa rakentava politiikka ei ole pehmeyttä vaan lujuutta.

– Se on kykyä pitää pää kylmänä, sanat kohtuullisina ja suunta kirkkaana. Se on ymmärrystä siitä, että Suomea ei johdeta repimällä vaan kokoamalla.

Lopuksi Limnell painottaa, että nykyhetki vaatii vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhteistä vastuuta.

– Vähemmän kampittamista ja enemmän ratkaisujen etsimistä. Vähemmän kovia sanoja ja enemmän luottamusta siihen, että tästäkin ajasta selvitään yhdessä.

Mari Holopaisen mukaan on yllättävää, miten kauas SDP on liikkunut koulutuspoliittisista juuristaan.
Kansanedustajan mukaan kuntotesteillä saataisiin arvokasta tietoa ikäluokkien fyysisestä kunnosta.
Digijätit tulevat takomaan voittoja Suomeen, joten niitä pitää myös verottaa, Mai Kivelä sanoo.
Mainos