Kansanedustaja muistuttaa: Suomessa hyvin pienet tuloerot

Hyvätuloiset rahoittavat Pia Kauman mukaan suuren osan hyvinvointiyhteiskunnasta.
Asiakkaita terassilla Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Asiakkaita terassilla Helsingissä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomessa on kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mukaan turha puhua isoista tuloeroista.

– On syytä muistaa, että meillä Suomessa on kuitenkin hyvin pienet tuloerot maailman mittakaavassa, Syynä eritoten hyvin korkea tuloverotus, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän on jakanut Helsingin Sanomien jutun, jossa Kalifornian Berkeleyn yliopiston taloustieteen professori Emmanuel Saez sanoo tuloerojen kasvavan historiallisen nopeasti. Haastattelussa Saez puhuu varsinkin Yhdysvalloista.

Kauman mukaan Suomessa ei tätä huolta ole.

– Tuloerojen sijaan olisin huolissani, että korkeasti koulutetut ja ammattilaiset hakeutuvat alemman verotuksen maihin, hän toteaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomessa eroja tasaa verotus.

– Pitää myös muistaa, että meillä yli 50 000 euroa vuodessa tienaavia on noin 18 prosenttia tulonsaajista, ja he maksavat noin 59 prosenttia tuloveroista. Ja tähän päälle välilliset verot, joita he palvelujen ja tuotteiden ostoilla kerryttävät valtion kassaan, Kauma kirjoittaa.

Verotusta hän ei enää kiristäisi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomea on kehitettävä siten, että täällä kannattaa perustaa yrityksiä ja investoida, luoda työpaikkoja ja hyvinvointia. Kateuden ja himoverotuksen ilmapiiristä on päästävä eroon. Täysin perusteettomat vasemmiston väitteet, etteivät hyvätuloiset maksaisi veroja, on kuopattava, Kauma toteaa.

 

Lähi-idän tilanne osoittaa taas, miksi irtautuminen fossiilienergiasta on tärkeää, Sari Multala toteaa.
Sanna Marinin hallituksessa keskusta koki jäävänsä yksin, puheenjohtaja kertoo.
Minja Koskela kehuu Antti Kaikkosen ehdotusta.
Mainos