Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin perjantaina kansanedustaja Marko Kilven (kok.) lakialoitetta lastensuojelulain muuttamisesta. Lain muutos mahdollistaisi muun muassa sen, että lastensuojelussa olevan lapsen puhelin voitaisiin ottaa haltuun ilman päätöstä enintään 12 tunniksi.
– On tultu siihen, että sijoituspaikoissa mietitään jo tänä päivänä, onko se itsemääräämisoikeuden polkemista, jos lapsia vaaditaan pesemään hampaat tai vaaditaan tulemaan syömään. Ja jos tällä tavalla lastensuojelun ammattilaiset keskustelevat keskenään, niin se on kyllä osoitus siitä, että ollaan aika pahasti hakoteillä, Marko Kilpi sanoi.
– Näistä ja monesta muusta syystä viimeksi juuri eilen eräskin lastensuojelussa työskentelevä ammattilainen totesi, että puhelimen käytön rajoittaminen on maailman paras toimenpide, jos sellainen saadaan asianmukaiseen käyttöön.
– Rajoittamistoimista, jotka ovat täysin normaaleita kasvatuksellisia asioita, on tullut monimutkaisia ja byrokraattisia hallintomenettelyitä, joita alaikäinen lapsi ei yksinkertaisesti ymmärrä. Sitä kautta heille opetetaan vain byrokratian rattaissa jauhautumista, joissa he ovat vain mitättömiä nappuloita eivätkä niinkään ihmisiä.
Kilven mukaan ”yhteiskunta ei pysty tarjoamaan rajoja eikä rakkautta, juuri niitä asioita, joiden puuttumisen takia lapsi ylipäätään on joutunut sijoitettavaksi. Rajat ovat rakkautta. Vaikka lapset niitä vastaan kapinoivatkin, niin kun rajoja on, he tuntevat, että heistä välitetään, ja se taas luo turvallisuudentunnetta, joka on perustavaa laatua olevaa rakennusmateriaalia lapsen kehitykselle”.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) sanoi lakialoitetta erittäin tervetulleeksi.
– Tämä on ehkä vähän samaa sukua tämän koulujen kännykkäkieltoasian kanssa. Me joudumme tässä talossa säätämään lainsäädäntöön yksi toisensa jälkeen erilaisia, aika lailla itsestäänselvyyksiä, jotka itsestäänselvyyksinä on erilaisissa arjen tilanteissa todettu perusoikeuksiksi tai perustuslain vastaisiksi toimiksi. Joskus käytin itse esimerkkiä, että tarvitseeko lapsen sitten ottaa päiväkodissa kurahousut pois, jos hän kokee, että hän ei halua ottaa niitä pois. Mutta kyllä ne siellä täytyy ottaa, ja vähän samaa ajatusta on ehkä näissä, että me olemme vieneet nämä perusoikeustulkinnat hyvin pitkälle, Timo Heinonen totesi.
Edustajan mukaan on arkipäivää, että lastensuojelussa ja sijaishuollossa on koko ajan enemmän ja enemmän erittäin vaativahoitoisia ja monenlaista tukea tarvitsevia lapsia ja nuoria.
– Ja heitä syntyy enempi, jos me emme korjaa näitä haasteita, joita edustaja Kilvenkin lakialoitteessa esille nostetaan. Lapsen mutta myös perheen ongelmien kasaantuessa tarvitaan uudenlaisia toimia, uudenlaisia keinoja ja pitkäjänteisempää apua.
Heinosen mielestä lakialoite on ”yhden osan korjaaminen ja hyvä alleviivaus taas siitä, minkälaiseen me olemme tämän sääntelyn vieneet, että joudumme sääntelyllä korjaamaan liikaa sääntelyä”.