Pohjoismainen velkasuhde on Timo Heinosen mukaan edellytys pohjoismaisille hyvinvointipalveluille. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kansanedustaja ennustaa: Niukkuuden aika tullee jatkumaan

Timo Heinosen mukaan juoksevia menoja rahoitetaan tulevien sukupolvien piikkiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomella on lähivuosina edessään miljardien säästötoimet, varoittaa kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen varoittaa Hämeen Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

Heinonen harmittelee, että Suomen valtiolla on tänä päivänä enemmän velkaa kuin koskaan ennen. Velkaantuminen on ollut ennätysnopeaa, pahimmillaan nopeampaa kuin missään muussa EU-maassa.

Jo edellisen hallituksen olisi Heinosen mukaan pitänyt olla huolissaan velkaantumisen tahdista.

– Sen sijaan [Sanna] Marinin hallitus, SDP:n ja keskustalaisen valtiovarainministerin johdolla, lisäsi jo ennen koronaa pysyviä menoja noin puolellatoista miljardilla eikä koko valtakaudellaan nähnyt tarvetta talouden tervehdyttämiselle, Heinonen päivittelee.

Nykyhallituksen linja on kuitenkin toinen.

Jo nyt päätetyt yhdeksän miljardin euron säästöt eivät Heinosen mukaan kuitenkaan näytä riittävän. Säästöjä tarvitaan ainakin miljardi lisää, jotta velkasuhde vakautuisi, ja suuria toimia on pakko tehdä myös ensi vaalikaudella.

– Julkisen talouden tilanne on edelleen vaikea, kansanedustaja tiivistää.

Paineita aiheuttavat puolustus- ja sote-menojen sekä velanhoitokulujen kasvu. Naton viiden prosentin tavoite tarkoittaa tavoitevuoden 2035 tasossa yli 20 miljardia euron menoja, kun taas valtionvelan korkoihin uppoaa muutaman vuoden päästä jo viisi miljardia euroa vuodessa.

Se on kaikki poissa hyvinvointivaltion rahoituksesta.

– Vielä viime vaalikaudelta muistamme miten muun muassa vasemmistoliiton riveistä annettiin ymmärtää, että velkoja ei kannata murehtia, Heinonen sanoo.

– Se oli rahaa on -politiikan aikaa.

Kokoomusedustaja ennustaa, että niukkuuden aika tullee jatkumaan koko kuluvan vuosikymmenen ajan. Hän arvioi myös, että tekemistä tulee riittämään, vaikka taloussuhdanteen korjaantuminen ja talouskasvun vahvistuminen helpottaisikin tilannetta. Työllisyystoimien vaikutukset kun näkyvät vasta kysynnän elvyttyä.

– Toivottavasti julkinen talous vahvistuu arvioitua enemmän, mutta toisaalta epävarmuutta aiheuttaa kauppasodan uhka, Lähi-idän ja Ukrainan tilanne, Heinonen pohtii.

Heinonen nostaa esille myös Petteri Orpon esittelemän idean velkajarrusta. Tulevat hallitukset sitoutettaisiin asettamaan velkasuhteen vakauttamistavoitteet ja toimet niiden saavuttamiseksi.

Tällainen parlamentaarinen sitoutuminen velkajarruun onkin Heinosesta välttämätöntä, jos halutaan taata hyvinvointi tuleville sukupolville.

– Pitkään jatkunut löysä taloudenpito on johtanut siihen, että juoksevia menoja rahoitetaan tulevien sukupolvien piikkiin. Se ei ole reilua, Heinonen päättää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)