Verkkouutiset

Sairaalan teho-osasto. LEHTIKUVA/HANNU RAINAMO

Kansalaiset tukevat työtaistelujen rajoittamista

Suurin osa on valmis rajoittamaan lakkoja lailla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli 80 prosenttia kansalaisista katsoo, ettei lakkoja saa ilman suojelutyötä kohdistaa potilaiden kannalta kriittiseen hoitoon, kuten teho-osastoille, sydänvalvontaan ja vanhusten kotihoitoon.

Tämä selviää kyselystä, jonka Taloustutkimus Oy teki Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n pyynnöstä yli tuhannelle suomalaiselle.

Kyselyssä väittämä oli muotoiltu näin: Lakkoja ei saa kohdistaa ilman suojelutyötä potilaiden hengen ja terveyden kannalta kaikkein kriittisimpään hoitoon, kuten teho-osastoille, sydänvalvontaan ja vanhusten kotihoitoon.

Vastaajista 60 prosenttia oli väittämästä täysin samaa mieltä ja 22 prosenttia jokseenkin samaa mieltä. Vain 16 prosenttia oli jokseenkin tai täysin eri mieltä. Kolme prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Naisten ja miesten välillä ei ollut suuria eroja. Naisista jopa useampi (84 %) kannatti väittämää kuin miehistä (80 %). Ikäryhmistä iäkkäimmät eli 65–79-vuotiaat olivat useimmin väitteen kannalla (92 %).

Puoluekannan mukaan tarkasteltuna väitettä kannattivat eniten kristillisten (94 %), keskustan (93 %) ja kokoomuksen (92 %) kannattajat. Kuitenkin myös vihreiden kannattajista väitettä kannatti joko täysin tai osittain 79 prosenttia, sosialidemokraattien kannattajista 74 prosenttia ja vasemmistoliiton 58 prosenttia.

Yli 70 prosenttia rajoittaisi lakkoja lailla

Kansalaisista 74 prosenttia on valmis turvaamaan kansalaisten henkeä ja terveyttä lailla, jos ammattijärjestö kieltäytyy suojelutyöstä lakkotilanteessa.

Kyselyssä väittämä oli muotoiltu näin: Kansalaisten hengen ja terveyden turvaamiseksi tarkoitetun suojelutyön antamisen pitää perustua lakiin, jos ammattijärjestö kieltäytyy antamasta suojelutyötä lakoissa.

Toisaalta vastaajilta kysyttiin myös, onko heidän mielestään ammattijärjestöllä eettinen ja moraalinen oikeutus kieltäytyä suojelutyöstä teho-osastolla lakkojen aikana.

Väittämä kuului näin: Ammattijärjestöllä on eettinen ja moraalinen oikeutus kieltäytyä antamasta suojelutyötä teho-osastoille lakkojen aikana.

Suurin osa, eli 70 prosenttia katsoi, ettei oikeutusta suojelutyöstä kieltäytymiseen ole. Vain 16 prosentin mielestä suojelutyöstä kieltäytymiseen on eettiset ja moraaliset perusteet.

Taloustutkimus Oy haastatteli kyselyyn 1198 henkilöä elo-syyskuun vaihteessa (31.8.–1.9.). Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja otos edustaa Suomen väestöä (18–79-vuotiaat). Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)