Verkkouutiset

Hylätty Venäjän T-62-panssarivaunu Hersonin alueella. / mil.gov.ua

Kalustotappiot nyt kymmenkertaiset Tshetshenian sotaan verrattuna

Ukrainan sodan aiheuttamat tappiot ovat huomattavasti muita viime vuosikymmenien konflikteja korkeampia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän on todettu kärsineen Ukrainan sodassa raskaita kalusto- ja miestappioita helmikuun lopun jälkeen.

Asiantuntijoiden mukaan rintamalle on jouduttu tuomaan pitkäaikaisvarastoista yhä enemmän vanhentunutta kalustoa, joiden kunto on ollut usein kyseenalaista. Ukraina on saanut Hersonin alueella sotasaaliiksi muun muassa muinaisiksi luonnehdittuja T-62-panssarivaunuja.

Aiempaan T-55-panssarivaunuun pohjautuva neuvostoliittolainen T-62-malli otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa 1960-luvun alussa. Niitä valmistettiin vuoteen 1975 asti yhteensä yli 22 000 kappaletta.

Avointen lähteiden seurantaa tekevä Oryx-sivusto sanoo vahvistaneensa visuaalisesti Venäjän tappioiksi 8 044 sotilaskalustoon lukeutuvaa kohdetta, joihin lasketaan muun muassa panssariajoneuvot, panssarivaunut, tykit, helikopterit ja lentokoneet. Luku on huomattavasti suurempi kuin muissa Neuvostoliiton romahdusta seuranneissa Venäjän konflikteissa.

Vuonna 1994–1996 käydyssä ensimmäisessä Tshetshenian sodassa Venäjän kalustotappiota oli 767 kappaletta, toisessa Tshetshenian sodassa 292 kappaletta vuosina 1999–2000 ja vain 93 kappaletta vuonna 2008 käydyssä Georgian sodassa.

Lukuihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, sillä tietoja on vaikea varmistaa konfliktiolosuhteissa. Ukrainan ilmoituksen mukaan Venäjä olisi menettänyt helmikuun jälkeen 2 895 panssarivaunua, 5 827 panssariajoneuvoa, 4 393 muuta ajoneuvoa sekä yli 2 000 tykistöasetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)