Susi Kuhmon rajavyöhykkeellä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kaksi sutta raateli metsästyskoiran hengiltä – Omistaja: Hyökkäys ihmisen kimppuun vain ajan kysymys

Luonnossa liikkuvat koirasudet eivät pelkää edes ihmistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi sutta raateli kokeneen metsästyskoiran hengiltä Päijät-Hämeen Asikkalassa viime viikolla. Suomen metsästäjäliitto kertoo asiasta tiedotteessa.

8,5-vuotiaan jämtlanninpystykorvan omistaja oli palaamassa Asikkalassa torstaina 21.8.2025 ennen puoltapäivää koiransa kanssa metsäpalstalta kotiin, kun hän huomasi kotitieltä metsään johtavat tuoreet hirvenjäljet.

Omistaja kertoo laskeneensa koiran hetkeksi irti tutuilla kulmilla tuoreiden jälkien perään.

– Koira lähti seuraamaan hirvenjälkiä noin 150 metrin matkan läheisen sorakuopan toiselle puolelle. Metsässä se alkoi kuitenkin haukkua hieman erikoisesti, ennen kuin äkisti lopetti kokonaan, omistaja kertoo tiedotteessa.

Kuunneltuaan tilannetta hetken omistaja kertoo lähteneensä hölkäten ääntä kohti – tiheän kuusikon läpi sorakuopan toiselle puolelle.

– Olin tapahtumapaikalla alle kymmenessä minuutissa. Koira oli kokenut karmean kohtalon kahden suden hampaissa. Näin vielä toisen susista koirani kimpussa noin kahdenkymmenen metrin päässä, kun koira veti viimeisiä henkäyksiään. Susi lähti paikalta vasta huutoni saattelemana.

Tutkan mukaan taistelu kesti 13 minuuttia. Verijälkiä ja karvoja oli laajalla alueella taistelun jäljiltä.

Paikan päällä tilanteen kävivät toteamassa myös riistaneuvoja ja maaseutuviranomainen, jotka kuvasivat jäljet ja raadellun koiran.

Koiran omistajan talo sijaitsee noin 500 metrin päässä tapahtumapaikalta, jota ympäröivät pellot. Myöhemmin samana iltana alueella tehtiin toinen näköhavainto kahdesta sudesta metsäpalstan takana. Lähistöllä on tehty aiemminkin susihavaintoja.

Koiran menetyksen jälkeen omistaja epäröi viedä nuorta, kasvamassa olevaa koiraansa metsälle.

– Kyllä se pelottaa, vaikka hirvikoiran paikka ei ole pelkästään tarhassa.

Suurimpana uhkana omistaja pitää koirasusia, joita lasketaan luontoon. Ne eivät pelkää ihmistä.

Poimintoja videosisällöistämme

– On valitettavasti vain ajan kysymys, milloin susi tai karhu käy kohtalokkain seurauksin ihmisen kimppuun.

Viime jahtikaudella (2024–2025) Metsästäjäliitto raportoi susien metsästyskoiriin tekemistä hyökkäyksistä uutisoiden 40 metsästyskoiran menetyksestä. Alkaneella jahtikaudella on menetetty toistaiseksi yksi metsästyskoira.

Metsästäjäliiton mukaan metsästyskoirien menetys johtaa niiden käytön vähenemiseen. Metsästys yleensä ja myös suurpetojen metsästys vaikeutuu. Viranomaistyönä tehtävään suurriistavirka-avun antamiseen on yhä vähäisemmät mahdollisuudet ilman osaavia koiria.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)