Verkkouutiset

Kai Mykkänen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kai Mykkänen: Hallituksen ja pääministerin on herättävä

Kokoomuksen ryhmäjohtajan mukaan tulisi puhua sähkön hintaan aidosti vaikuttavista asioista ja Uniperin miljardeista. Hänestä PS:n välikysymys ei keskity olennaiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus ei lähde mukaan perussuomalaisten välikysymykseen energia-asioista. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsen mukaan välikysymyksessä ei keskitytä kylliksi olennaiseen. Hän toteaa Verkkouutisille, että nyt pitäisi puhua keinoista, jotka aidosti vaikuttavat sähkön hintakäyrään ja joita on realistista toteuttaa. Toinen iso asia on Uniperin tilaanne. Vaakalaudalla on todennäköisesti useita miljardeja euroja veronmaksajien rahaa.

– Ehdotimme perussuomalaisille, että keskitytään nyt tähän akuuteimpaan asiaan, eli miljardien omaisuuskysymykseen Uniperista, jossa meidän mielestämme hallitus laiminlyö pääkysymyksen. Eli että Saksa ei voi kohdella omalla lainsäädännöllään epäreilusti suomalaista yhtiötä, Kai Mykkänen sanoo.

Tähän keskittyminen ei kuitenkaan hänen mukaansa perussuomalaisille sopinut.

Perussuomalaisten suuri kysymyspaketti näyttäytyy Mykkäsen mukaan kokoomukselle eri suuntiin hyökkäilynä, jossa ei ratkota keskeisiä kysymyksiä. Eniten hiertää EU-linja ja ajatus kansainvälisen sähkömarkkinan rikkomisesta.

– Pitää muistaa, että Suomi on ollut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suurin hyötyjä Nord Pool -sähköpörssissä. Me olemme hyötyneet kymmeniä miljardeja euroja. Teollisuutemme pyörii suuremmalla teholla ja työllistää enemmän ja suomalaiset saavat talvisin halvempaa sähköä, koska meillä on pohjoismainen yhteismarkkina.

– Emme halua johtaa suomalaisia harhaan siinä, että ajateltaisiin, että sulkemalla rajat tässä sähköasiassakin pärjättäisiin paremmin.

Kai Mykkäsen mukaan sähkömarkkinoilla tarvitaan kuitenkin korjaussarjaa.

Mitä se sitten sisältäisi?

Mykkänen vihjaa kokoomuksen tulevista sähkölinjauksista. Puoli vuotta valmisteltu paketti julkaistaan lähiviikkoina. Sen sisältöä hän ei vielä suostu avaamaan. Tulossa on kuitenkin ryhmyrin mukaan lyhyen ja pitkän aikavälin keinoja. Mykkänen korostaa, että vaikka tämän talven hintoja onkin kohtuullistettava, pystyvät päättäjät tekemään eniten sen eteen, ettei tällaisessa kriisissä olla parin vuoden päästä uudelleen.

Mykkäsen mukaan kokoomus esittää omat pääkysymyksensä välikysymyskeskustelussa ja omassa epäluottamuslauseessaan hallitukselle. Hän korostaa, että Uniperin miljardeihin keskittymisestä olisi löytynyt yhteinen pohja. Perussuomalaisilta ei neuvotteluhaluja Mykkäsen mukaan löytynyt.

”Lähtökohta on pielessä”

Kai Mykkänen arvosteli viime viikolla Ilta-Sanomien haastattelussa pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusta Saksalle antautumisesta. Mykkäsen mukaan Suomen olisi tullut jo aiemmin painostaa Saksaa sillä, että sen päätös estää kaasun kuluttajahintojen nostamista rikkoo mahdollisesti EU-sääntöjä.

Kun kasvaneiden hintojen ei anneta mennä eteenpäin saksalaisille kuluttajille, kerryttää se valtavia tappioita Uniperille ja sitä kautta Fortumille. Samalla Saksan kulisseissa pyörii suunnitelma Uniperin kansallistamisesta.

Myrskyn silmään Uniper-kohussa joutunut Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) vastasi torstaina Demokraatin haastattelussa pitävänsä puheita tällaisesta Saksaan vetoamisesta ”utooppisina”, koska kyse on Saksan omasta lainsäädännöstä. Tuppurainen myös muun muassa kertoi ymmärtäneensä, että Saksa on kokenut laskujen siirtämisen kuluttajien maksettavaksi ”lähes mahdottomaksi”.

– Ei tämä ihan näin ole. Lähtökohta on pielessä. Emmehän mekään voi kohdella saksalaisia yhtiöitä Suomessa miten sattuu, Mykkänen sanoo takaisin.

Hänen mukaansa näyttää siltä, että hallitus ei ainakaan toistaiseksi ole pyrkinyt painostamaan Saksaa, vaikka aihetta olisi.

Heinäkuussa julkistettu sopimus Uniperin pelastamiseksi on Saksan toimien ja suunnitelmien perusteella mitä ilmeisimmin jo pettänyt alta.

– Hallituksen ja pääministerin pitäisi viimeistään nyt herätä siihen, että Saksa aikoo rikkoa suoraan sitä, mitä aiesopimukseen kirjallisesti pantiin. Silloin sovittiin, että kaasun hankintakulut saa viedä 90 prosenttisesti myyntihintoihin lokakuun alusta lukien, mutta tuoreiden tietojen mukaan Saksan hallitus ei aiokaan sitä sallia.

”Antaudutaanko kahdesti”

Kai Mykkänen huomauttaa, että jos kaasun kuluttajahintaa pidetään keinotekoisen alhaisena vielä lokakuunkin ajan, maksaa se Uniperille arviolta noin neljä miljardia euroa. Uniperin tappiot syövät yhtiön osakkeen arvoa. Tämä on nyt Saksan etu.

– Vaikea olla ajattelematta, onko heillä taktiikkana, että kalutaan Uniper luurangoksi ja saadaan sitten osakekanta ilmaiseksi itselle.

Mykkänen korostaa, että tässä vaiheessa puhutaan poliittisista ratkaisuista eikä yhtiöiden välisistä asioista.

– Pääministeri sanoo olevansa neuvottelukontaktissa ja Tuppurainen on käynyt Saksassa. Tässä on ihan selvää, että kyse on Saksan valtion toimenpiteistä. Fakta on, että vastassamme ei ole saksalainen yhtiö vaan Saksan hallitus.

Kai Mykkänen sanoo ymmärtävänsä hyvin, että Fortum pyysi aikanaan Suomen hallitusta tueksi neuvotteluihin. Se tuki on kuitenkin hänen mielestään ollut ”varsin puolinaista”. Mykkäsen mukaan hallitus on tietoisesti päättänyt olla haastamatta Saksaa valtioille kuuluvissa investointisuojan tai syrjivän viranomaistoiminnan kysymyksissä.

Hän lataa, että hallitus näyttääkin antautuvan nyt toisenkin kerran Saksan edessä.

– Ensin ydinkysymys Saksan viranomaisen epäreilusta hintasääntelystä jätettiin haastamatta kesällä. Toistamiseen antautuminen tarkoittaa, että annetaan Saksan aiheuttaa tappiokierteen jatkuminen vielä lokakuussakin täydellä teholla, vastoin heinäkuun sopimuksen nimenomaista ehtoa. Sitten kolmannessa vaiheessa he tekevät tarjouksen, josta ei voida kieltäytyä, kun yhtiö on nurin. Tässä on aika iso vastuu Suomen hallituksella.

Mykkäsen mukaan asiassa ollaan ”lopputaistelun äärellä”. Mikäli Saksa jatkaa nykyisellä linjalla, ei Uniper todennäköisesti selviä ilman lisärahoitusta Saksalta. Tällöin on vaikea kuvitella, etteikö samalla siirtyisi myös yhtiön osake-enemmistö.

Hän muistuttaa noin kymmenen miljardin euron laskun merkitsevän Saksalle tässä tilanteessa vähemmän kuin Suomelle.

– Kyllä Saksa kykenisi tässä energiakriisissään toimimaan niinkin, että he antaisivat hintojen mennä kuluttajille ja subventoisivat sitten niitä teollisuudenaloja ja kotitalouksia, jotka ovat kohtuuttomassa tilanteessa, Mykkänen arvioi.

Vaarana on hänen mukaansa se, että suomalaiset joutuvat maksamaan Saksan energiapolitiikan virheistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)