Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan tiistaina kunta-alan neuvottelutuloksen, liitto kertoo tiedotteessa. Samalla Jytyn julistama kunta-alan ylityö- ja vuoronvaihtokielto päättyy välittömästi kaikilla kunta-alan sopimusaloilla (KVTES, OVTES, TS, TTES, SOTE-sopimus).
Kunta-alan erillissopimus on neuvoteltu Julkisen alan unioni JAU:n (Jyty ja JHL), Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n ja Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa. Sopimuksen voimaantulo edellyttää kaikkien sopijaosapuolien hyväksyntää.
Neuvottelutuloksen sisällöstä tiedotetaan Jytyn mukaan vasta sitten, kun kaikkien osapuolten hallinnot ovat käsitelleet ja hyväksyneet sopimuksen.
Sopimusneuvotteluiden aikana ratkaisua työehtokiistaan haettiin neuvottelupöydästä ensin Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa ja tämän jälkeen valtakunnansovittelijan luota. Tämän jälkeen siirryttiin sovittelulautakuntaan, joka antoi sovintoesityksen, jonka hyväksyivät kaikki muut sopijajärjestöt paitsi Sote ry. Lopulta Jyty, JHL, JUKO ja KT neuvottelivat erillissopimuksesta, josta nyt saatiin neuvottelutulos.
Osapuolista JUKO ilmoitti aiemmin tiistaina hyväksyneensä sopimuksen. JHL kokoontuu käsittelemään asiaa huomenna keskiviikkona.
Kunta-alalla ja tulevilla hyvinvointialueilla ammattiliitto Jyty neuvottelee kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES), sosiaali- ja terveydenhuollon sopimuksesta (SOTE-sopimus) ja teknisen henkilöstön sopimuksesta (TS).
Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus.
LUE MYÖS:
JUKO hyväksyi kunta-alan neuvottelutuloksen (VU 7.6.2022)





