Julkisen sanan neuvoston valtiontukea ei sittenkään lakkauteta

Avustusta leikataan ennakoitua vähemmän.
Julkisen sanan neuvoston kyltti Helsingissä 11. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Julkisen sanan neuvoston kyltti Helsingissä 11. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Julkisen sanan neuvoston (JSN) valtiontukea ei sittenkään lakkauteta. Asiasta kerrotaan oikeusministeriön tiedotteessa.

Hallitus päätti kevään kehysriihessä leikata oikeusministeriön avustuksia 3,5 miljoonalla. Budjettiriihessä hallitus päätti kuitenkin, että avustusleikkaus jää noin 1,9 miljoonaan.

Aiemmin suunniteltuihin leikkauksiin olisi kuulunut myös JSN:n 135 000 euron valtiontuen lakkauttaminen. Budjettiriihessä päätettiin, että JSN:n valtiontuki ensi vuodelle on 102 000 euroa.

Lehdistön- ja sananvapaus voivat hyvin, mutta poliitikot ja media voivat vaarantaa ne.
Irtisanomisten ja uuden johdon arvostelu oli mediayhtiölle liikaa.
Mainos