– Hallitus keventää verotusta ensi vuonna yli miljardilla eurolla ja ostovoima vahvistuu kaikissa kotitalouksissa tällä hallituskaudella. Keskustan ja SDP:n toivoton tuomiopäivän julistus on hämmentävää ja vastuutonta, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoo.
Kopran mukaan opposition vastauksissa budjettiriihen päätöksiin on ollut väkisin haukkumisen maku.
– Hallitus teki päätöksiä, joilla paitsi tuetaan merkittävästi kasvua ja työllisyyttä, myös tasapainotetaan velkasuhdetta tulevina vuosina. Jälleen kerran SDP ja keskusta kyllä hyvässä yhteisymmärryksessä tyrmäävät ja haukkuvat kaikki päätökset, mutta vaihtoetoja emme tuttuun tapaan kuule, Kopra toteaa.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen oli tiedotteessaan huolissaan velkakierteestä, mutta samaan aikaan moitti, että hallitus “pitää kynsin hampain kiinni velkasuhteen näennäisestä pysäyttämisestä yhden vuoden ajaksi.”
Tämä on Kopran mielestä melkoinen suoritus jopa SDP:ltä.
– Tämä hallitus on sitoutunut velkasuhteen taittamiseen vuoteen 2027 mennessä ja tämän talousarvion ansiosta se myös toteutuu. Jos Suomessa olisi jatkettu [Sanna] Marinin hallituksen velkalinjalla, velkaantuisimme neljä miljardia euroa enemmän vuodessa. Tämä ilmeisesti kävisi ainakin varapuheenjohtaja [Matias] Mäkyselle viime aikojen puheista päätellen.
– Sopeutuksia tehdään, jotta tulevilla hallituksilla, joissa kenties SDP:kin on mukana, olisi paremmat edellytykset huolehtia suomalaisille tärkeistä palveluista – laadukkaasta koulutuksesta, terveyspalveluista ja vanhustenhoidosta, jatkaa Kopra.
Keskustan kansanedustaja Markus Lohi sanoi hallituksen nostaneen kädet pystyyn kasvu- ja työllisyystoimissa.
– Työn verotus kevenee ensi vuonna yli miljardilla eurolla ja hallituskauden aikana kaikkien palkansaajien verotus kevenee. Yritysten verotus kevenee huomattavasti vuonna 2027. Nämä suuret ja pienemmät verotoimet yhdistettynä työmarkkinauudistuksiin, T&K-panostuksiin ja luvituksen sujuvoittamiseen totta vie tulevat näkymään Suomen kasvussa ja työllisyydessä varsinkin pidemmällä aikavälillä.
– Jos kaikki tämä on “käsien pystyyn nostamista kasvu- ja yrittäjyystoimissa”, on paikallaan kysyä, missä todellisuudessa Lohi ja keskusta elävät, Kopra sanoo.
– Me emme tee politiikkaa vain seuraavia gallupeita, vaan tulevia sukupolvia varten. Jos keskustalla on eri näkemys politiikan suunnasta, kannattaa jättää seuraaviin hallitusneuvotteluihin muutakin kuin tyhjä paperi, kuittaa Kopra, joka muistuttaa, että hallitus toteuttaa monia keskustalaistenkin pitkäaikaisia tavoitteita, joita keskusta ei itse ole saanut aikaan.
Nykyisellä keskustalla puheet tuntuvat Kopran mukaan olevan entistä suurempia mutta käytännön teot entistä pienempiä.





