Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) arvioi Iltalehden haastattelussa, että ukrainalaiset ovat suunnitelleet yllätyshyökkäyksen Kurskin alueelle huolellisesti ja tietävät, mitä tekevät.
– Ukraina yllätti hyvin kaikki, kuten kuuluukin. Aiemmasta suurhyökkäyksestä puhuttiin etukäteen ja mietittiin sen tavoitteita. Nyt on selvästi otettu opiksi, Kopra vertaa IL:lle tilannetta kevään 2023 tilanteeseen, kun spekuloitiin Ukrainan vastahyökkäystä.
Julkinen radiohiljaisuus on Kopran mielestä viisasta.
– Ukrainalaiset eivät ole kertoneet tavoitteitaan julkisuudessa, mikä on ihan oikein. Jos he kertoisivat joitakin tavoitteitansa julkisesti, porukka vertaisi koko ajan sitä, onnistuvatko he niissä. Hähmäisyys ja hämäryys palvelevat heidän tarkoituksiaan, Kopra sanoo.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja analysoi, mikä voisi olla Kurskin operaation tavoite strategisella tasolla.
– Jotkut puhuvat Ukrainan neuvotteluaseman parantamisesta. Siihen en usko, Kopra sanoo.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole Kopran arvion mukaan halukas neuvottelemaan. Putinille Ukrainan miehittämisestä on tullut pakkomielle.
– Oletan, että ukrainalaiset tekevät siellä asioita aikansa ja saavat aikaan paljon tuhoa Venäjän asevoimille. Tuskin he jäävät sinne olemaan, koska Kurskiin asemiin jääminen olisi aivan eri juttu kuin tällainen liikkuva hyökkäys, Kopra pohtii.
Kopra arvioi, että ukrainalaiset todennäköisesti vetäytyvät Kurskin alueelta järjestäytyneesti, kunhan ovat ensin saavuttaneet asettamiansa operatiivisia tavoitteita.
– He varmaan jonkin ajan kuluttua vetäytyvät sieltä pois, mutta he ovat tehneet erittäin piikikkään iskun, josta on paljon harmia venäläisille. Ukrainan hyökkäys on venäläisille henkisesti todella vaikea asia, Kopra arvioi.
Strategisen tason vaikutus sotatilanteeseen syntyy siitä, että venäläiset tuntevat päänsä sisällä aiempaa enemmän epävarmuutta.
– Tästä eteenpäin venäläiset eivät enää tiedä, mistä kohdasta ukrainalaiset tekevät saman asian uudelleen. Venäläiset saadaan Kurskin operaatiolla varpailleen, Kopra painottaa.
Venäjän on yllätyshyökkäysten pelossa levitettävä joukkojaan aiempaa laajemmalle, eikä kokeneita taisteluyksiköitä riitä moneen paikkaan.
– Strategiselle tasolle siirrytään siinä, että Venäjä joutuu vahvistamaan puolustustaan kauttaaltaan Ukrainan vastaisella rajallaan, kun Ukraina toimii näin.
Kopra toivoo, että viimeistään nyt Ukrainaa aseistavat demokratiat poistavat antamiensa aseiden käytölle asetettuja rajoituksia ja lisäävät samalla aseapuaan Ukrainalle.
Kopra painottaa, että Suomi ei aseta rajoituksia lahjoittamiensa aseiden käytölle.
– Ukrainan käsien sitominen on ollut outoa, eikä Suomi ole niin tehnyt. Olemme tukeneet ja tuemme Ukrainaa YK:n peruskirjan mukaisessa puolustautumisessa. Ukrainalla on oikeus iskeä sotilaskohteisiin Venäjälle, Kopra korostaa.