Räjähtänyt henkilöauton rengas. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Juhannusliikenteeseen lähtiessä renkaat on syytä tarkistaa

Vararenkaasta tai paikkaussarjasta on hyötyä vain silloin, kun ne ovat kunnossa ja niitä osataan käyttää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jos ajo alkaa tuntua oudolta tai kesken ajon rengaspainevaroitin hälyttää, syynä on usein rengasvaurio.

– Niitä tapahtuu paljon. Kesäaikaan meille tuodaan keskimäärin kahdesta neljään autoa päivässä pihaan hajonneen renkaan takia, Jyväskylässä Rengasnuora-liikettä pitävä Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora kertoo.

Yleisimpiä syitä rengasrikolle ovat renkaan läpi painuvat naulat, ruuvit, lasinsirut tai jopa orapihlaja-aidan piikit. Välillä vastaan tulee myös viallisista aurauskulmista johtuvia rikkotapauksia, jolloin kumi on sisäsyrjän olkapäästään kulunut puhki.

Jos merkit viittaavat rengasrikkoon, oleellista on pysähtyä mahdollisimman pian turvalliseen paikkaan ja tarkastaa tilanne.

– Tärkeintä on, ettei tyhjällä renkaalla ajeta. Se on vaarallista ja tuhoaa nopeasti renkaan korjauskelvottomaksi. Jos ajo jatkuu yhtään kauemmin, myös vanne saattaa hajota.

Paikkaussarja ei pysty suureen vaurioon

Suurin osa nykyautoista on varustettu vararenkaan sijaan paikkaussarjalla. Siihen kuuluu paikka-aineliuos ja pieni kompressori, jolla renkaaseen saadaan myös ilmaa. Paikka-ainepurkki kiinnitetään venttiiliin ja kompressori paikka-aine purkkiin. Paikkaussarja kestää käyttökelpoisena noin viisi vuotta.

Paikkaussarja on hyvä apu renkaan kulutuspintaan tuleviin pieniin reikiin. Sen sijaan kulutuspinnan isompiin repeämiin, viiltoihin tai renkaan kylkeen tulleisiin vaurioihin se ei pysty.

– Paikkaussarja on kuitenkin aina vain tilapäiseen apuun. Jos sitä joutuu käyttämään, on ensi tilassa käytävä korjauttamassa rengas kunnolla asiantuntevassa rengasliikkeessä, Jarmo Nuora sanoo.

Renkaan paikkaus maksaa tavallisesti noin nelisenkymmentä euroa. Kun rengas paikataan pysyvästi, se irrotetaan vanteelta, reikä porataan puhtaaksi ja karhennetaan. Sen jälkeen pysyvä paikka liimataan renkaan sisäpintaan.

– Kun paikkaustyö tehdään kunnolla, paikattu rengas kestää käyttöä yhtä hyvin kuin rengassarjan muutkin renkaat, Nuora sanoo.

Vararengas vaihdettava turvallisessa paikassa

Varmimmin matkaa rengasrikon tapauksessa voi jatkaa, jos autossa on kunnollinen vararengas. Auton mukana tulevat vararenkaat ovat normaalia rengasta pienempiä ja ne on tarkoitettu vain tilapäiseen ajoon rajoitetulla nopeudella.

– Myös vararengas on hyvä tarkastaa, ennen kuin sitä tarvitsee. Vararenkaasta ei ole tosipaikan tullen hyötyä, jos siinä ei ole ilmaa.

Niin ikään myös rengasvaihtoon tarvittavat työkalut kannattaa käydä ajatuksella läpi. Autosta pitää löytyä toimiva tunkki ja rengasavain, jonka hylsy sopii varmasti oman auton renkaiden pultteihin.

Niin ikään lukkopultin avaimen sijainti on selvitettävä, jos renkaissa on lukkopultit. Vaihtotyötä puolestaan helpottavat työhanskat sekä tunkin alle tarvittaessa asetettava levynpala.

– Jos rengas on vaihdettava, on auto aina ajettava turvalliseen paikkaan ja asetettava varoituskolmio riittävän matkan päähän. Turvallisuuden näkökulmasta heijastinliivi on hyvä lisä, joka ei edes vie paljon tilaa.

Urat ja paineet kuntoon

Juhannuksena moni starttaa autolla kesäloman viettoon. Renkaan korjaussarjojen ja vararenkaan ohessa kesäloman kynnys on hyvä hetki tarkastaa myös renkaat. Renkaiden ilmanpaineiden tarkastus käy vaivattomimmin asiantuntevassa rengasliikkeessä, jossa saa samalla arvion renkaiden kunnosta.

Poimintoja videosisällöistämme

– Oikeat rengaspaineet säästävät polttoainetta ja myös pidentävät renkaan käyttöikää. Jos lomaliikenteeseen lähtiessä auto pakataan kovin täyteen, on paineet hyvä asettaa valmistajan tarkoittamaan maksimiin tai vähintäänkin 0,2 baria suositusta korkeammaksi, Nuora opastaa.

Lain mukaan kesärenkaalta vaaditaan 1,6 mm urasyvyys, mutta jo alle 4 mm syvillä urilla ajettaessa sadekelillä vaaditaan huomattavasti tavallista suurempaa tarkkuutta. Helpoin tapa testata urien syvyys on työntää uraan kahden euron kolikko, jonka hopeareunus on 4 mm levyinen.

Jos hopeareunus ei enää uppoa uraan, on aika suunnitella renkaiden uusimista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)