Juhannuksen paluuliikennettä vuonna 2024. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Juhannusliikenne alkaa keskiviikkona – näillä teillä tiedossa pahimmat ruuhkat

Menoliikenteen vilkkain päivä on torstai.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Juhannus on yksi vuoden vilkkaimmista ajankohdista maanteillä.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan juhannusliikenne alkaa näkyä jo keskiviikkona 18.6. Liikennemäärät nousevat keskiviikkoiltana kuitenkin vain hieman normaalia iltaliikennettä korkeammiksi, Fintrafficin tiedotteessa kerrotaan.

Menoliikenteen vilkkain päivä on torstaina. Etelä-Suomessa menoliikenne alkaa vilkastua yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Liikenne on vilkkainta kahden ja kuuden välillä ja jatkuu runsaana pitkälle iltaan.

Pohjois-Suomessa menoliikenne näkyy vilkkaana aina myöhäiseen iltaan. Fintrafficin mukaan vilkkaimpana aikana liikenne voi jonoutua ja nopeus laskea.

– Suurimmat nopeuden alenemat osuvat ennusteiden mukaan suurten kaupunkiseutujen ulosmenoväylille sekä valtatielle 4 Helsinki–Jyväskylä, valtatielle 5 Lusi–Juva, valtatielle 6 Loviisa–Luumäki, valtatielle 3 Hämeenlinna ja valtatielle 9 Tampere–Jyväskylä. Lisäksi Turun saariston lautoille voi muodostua ajoittaisia jonoja, tiedotteessa kerrotaan.

Menoliikenne jatkuu vielä perjantaiaamuna.

Paluuliikenne alkaa Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan sunnuntaina aamupäivästä. Liikennemäärät ovat suurimmillaan kahdentoista ja neljän välillä.

Paluuliikenne on menoliikennettä selkeästi vähäisempää. Jonoutuminen ja nopeuden alenemat ovat paluuliikenteessäkin kuitenkin hetkellisesti mahdollisia.

Fintraffic muistuttaa, että liikenteessä ennakointi on paras tapa vähentää yllätyksiä ja riskejä. Juhannusruuhkissa, kun autoja on jonoiksi asti, se korostuu entistäkin selvemmin.

– Ennakointi alkaa riittävistä turvaväleistä, mutta siihen kuuluu paljon muutakin, kuten nopeuden mukauttamista liikenne- ja kelitilanteiden mukaan sekä turhien ohitusten välttämistä, muistuttaa liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen Fintrafficista.

Ennakoiva kuljettaja keskittyy ajon aikana myös täysin itse ajamiseen, sillä keskittymisen herpaantuessa onnettomuusriskikin kasvaa merkittävästi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)