Teollisuusliiton lakkovahteja piikiekkovalmistaja Okmeticin tehtaan portilla Vantaalla 11. maaliskuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Juhana Vartiainen: Hallituksen uudistus avaa liitoille mahtavan mahdollisuuden

Pormestari kysyy, mihin muualle luottamusvaltuutettu soittaisi kuin ammattiliittooon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin pormestarin Juhana Vartiaisen mukaan hallituksen suunnittelemat työmarkkinauudistukset avaisivat ammattiliitoille mahtavan mahdollisuuden.

Hän viittaa Helsingin Sanomien uutiseen. Jutussa kerrotaan, kuinka SAK vastustaa monia hallituksen hankkeita, kuten poliittisten lakkojen ja tukilakkojen rajoittamista sekä ansioturvan porrastamista. Kaikkein periaatteellisin kysymys koskee silti paikallisen sopimisen laajentamista.

Kiistan ytimessä on ammattiliittojen luottamusmiesten asema työpaikoilla. Hallituksen esityksen mukaan yritykset voisivat sopia paikallisia sopimuksia myös sellaisen henkilöstön edustajan kanssa, joka ei ole ammattiliittoon kuuluva luottamusmies vaan liittoon kuulumaton luottamusvaltuutettu.

SAK vastustaa esitystä. Sen mielestä lähtökohdan tulee olla, että henkilöstöä edustaa paikallisissa sopimuksissa liittoon kuuluva luottamusmies.

Juhana Vartiaisen mukaan uudistus avaisi liitoille mahtavan laajenemismahdollisuuden.

– Kun henkilöstö valitsee luottamusvaltuutetun ja tämä tarvitsee tukea neuvotteluihin, minne muualle hän soittaisi kuin ammattiliittoon? Olenko oikeassa?, Vartiainen kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)