Journalistiliitto on toimittanut oikeus-, puolustus- ja sisäministeriölle lausunnot uudesta tiedustelulainsäädännöstä. Ministeriöiden esittelemät lakiluonnokset ja mietinnöt koskevat siviili- ja sotilastiedustelua sekä tiedustelutoiminnan valvontaa.
Tiedustelulainsäädäntöä valmistelleet työryhmät ovat ilmoittaneet uuden lainsäädännön keskeiseksi tavoitteeksi kansallisen turvallisuuden parantamisen. Journalistiliiton mielestä tavoite on hyvä, mutta nykyisten luonnosten mukainen lainsäädäntö heikentää journalistin lähdesuojaa.
Esitetty tiedustelulainsäädäntö merkitsee sitä, että luottamuksellisen tietolähteen suojaa ei pystytä takaamaan.
– Vaikka tiedustelua ei saa lakiluonnosten mukaan kohdistaa lähdesuojan turvaamaan tietoon, viranomainen ei voi etukäteen tietää, mikä tieto on lähdesuojan alaista. Lakiesitysten perusteella lähdesuojan turvaamien tietojen käsittelystä ei myöskään välttämättä tule tietoa journalistille, jonka tietoja on käsitelty, Journalistiliitto toteaa.
Liitto vaatii lausunnoissaan lakiesityksiin muun muassa täsmällisempiä muotoiluja sekä velvollisuutta toimittaa journalisteille tiedot kaikista tilanteista, kun toimitukselliseen viestintään on puututtu. Myös virkavastuu lain rikkomisesta on säädettävä täsmällisemmin kuin nykyisissä luonnoksissa esitetään.
Lähdesuojalla tarkoitetaan journalistin tai julkaisijan oikeutta pitää tietolähteensä salassa. Ilman toimivaa lähdesuojaa monet yhteiskunnalliset epäkohdat jäävät piiloon julkisuudelta. Lähdesuojan heikennykset merkitsevät myös sananvapauden ja demokratian heikkenemistä, Journalistiliitto huomauttaa.
– Lähdesuoja on journalistisen työn ja kansalaisten oikeusturvan ehdoton edellytys. Media ei pysty valvomaan vallankäyttäjiä, jos vallankäyttäjät voivat seurata journalistista tietoliikennettä, Hanne Aho toteaa.





