Salanimellä Timofei Malikov kirjoittava venäläinen historiantutkija käsittelee talvisotaa esittelemällä muun muassa esimerkkejä neuvostolehdistön propagandasta, jossa todelliset faktat sekoittuivat sepitteisiin, jotka ajan myötä kehittyivät venäläisten tajuntaan juurtuneiksi myyteiksi.
Neuvostoliiton propagandakoneisto ponnisteli kaikin voimin, jotta naapurivaltioon tunkeutuminen voitiin esittää kansainvälisenä apuna sorretulle luokalle, joka oli noussut kapinaan tilanomistajia ja kapitalisteja vastaan.
Saodan valmistelut
Kesäkuun 1939 lopussa puna-armeijan yleisesikunnan päällikkö kenraali Boris Šapošnikov esitteli operatiivisen suunnitelmansa tulevista taistelutoimista Suomessa. Kyse oli muutaman kuukauden intensiivisestä ja raskaasta sodasta. Josif Stalin vastusti suunnitelmaa, koska se veisi liian paljon voimia Suomen kaltaista sotilaallisesti heikkoa maata vastaan. Vähemmälläkin panostuksella selvittäisiin.
Uuden suunnitelman laatiminen annettiin Leningradin sotilaspiirin komentajalle Kirill Meretskoville, joka esitteli oman operaatiosuunnitelmansa lokakuun lopulla 1939. Meretskov arvioi Suomen valtauksen onnistuvan kahdessa viikossa ja voitonparaati pidettäisiin Helsingissä Stalinin 60 syntymäpäivänä 21. joulukuuta. Huomattavaa oli painotus, että puna-armeija ei menisi Suomeen valloittajana, vaan Suomen kansan ystävänä.
Paperilla Neuvostoliiton kalustoylivoima oli murskaava, Malikovin mukaan tankkien määrä oli 50-kertainen, taistelulentokoneiden 21-kertainen ja tykistöaseiden määrä viisinkertainen Suomen voimiin verrattuna. Näiden lukujen valossa olikin helppo uskoa nopeaan voittoon.
Suunnitelmiin kuului myös voimakkaan suomalaisvastaisen kampanjan käynnistäminen neuvostolehdistössä, työläisten joukkokokousten ja mielenosoitusten järjestämistä, kireän tilanteen luominen rajalle sekä lopulta hyökkäämättömyyssopimuksen irtisanominen.
Nootti tulee
Lokakuun alussa 1939 neuvostojohto kutsui suomalaisdelegaation neuvottelemaan rajamuutoksista. Kolmen neuvottelukierroksen jälkeen ne päättyivät tuloksettomina.
Neuvostolehdistössä hämmästeltiin, miksi Baltian maat olivat aiemmin solmineet Neuvostoliiton kanssa sopimukset, jotka takasivat niiden itsenäisyyden ja rauhanomaisen työn, mutta Suomen hallitus lopetti neuvottelut ja piti kansaansa hädässä.
Marraskuun 26. päivänä Neuvostoliitto antoi Suomelle nootin, missä paheksuttiin Suomen armeijan provokatiivista neuvostojoukkojen tulittamista. Kyse oli niin sanotusta Mainilan laukauksista, missä Suomen väitettiin tulittaneen tykistöllä puna-armeijan kohdetta ja neljä sotilasta sai surmansa.
Uutinen neuvostohallituksen nootista saavutti salamannopeasti tehtaat ja tuotantolaitokset. Neuvostolehdistössä kerrottiin, miten useissa tehtaissa pidettiin runsaslukuiselle osallistujamäärälle protestikokouksia, joissa vastustettiin suomalaisten sotakiihkoilijoiden provokatiivisia hyökkäyksiä.
Joukkokokouksissa työläiset hyväksyivät yksimielisesti Neuvostoliiton tiukan ja päättäväisen ulkopolitiikan ja ilmaisivat valmiuttaan ryhtyä milloin tahansa puolustamaan maataan.
Sodan kulku ei vastannutkaan odotuksia
Sota alkoi marraskuun 30. päivänä ja tapahtumista kirjoitettiin tarkasti neuvostolehdistössä. Neuvostoliiton tiedotusvälineissä vastustajaa kutsuttiin vain harvoin Suomen armeijan joukoiksi. Yleensä käytettiin muun muassa termejä valkobandiitit, (C.G.E.) Mannerheimin-(Väinö) Tannerin rosvojoukot, Mannerheimin koplat tai valkosuomalaiset.
Neuvostokansalaiset saivat tietoa sotatapahtumista vain lehdistön kautta. Niissä oli myös lukijoiden kirjeitä, esimerkiksi eräs leningradilainen invalidi kirjoitti lehdessä lähettäneensä rintamalle 25 askia tupakkaa ja jatkoi: ”Lähetän tämän lahjan teille puhtaasta sydämestä. Olen täysin varma, että suomalaisten valkokaartilaisten joukkio ei enää uhkaa kunniakasta Leninin kaupunkiamme.”
Neuvostoliiton tärkeimmän sanomalehden Pravdan päätoimittajana toimi itse toveri Stalin, joka tarkisti huolellisesti kaikki sanomalehden kirjoitukset. Ennen kaikkea tämä koski operatiivisia tilannekatsauksia, joissa informaatio vääristeltiin tarkoituksenmukaiseen muotoon. Kansalaisten ei tietenkään kuulunut tietään mistään puna-armeijan tappioista tai epäonnistumisista.
Stalinin syntymäpäivän tienoilla neuvostojohto joutui tunnustamaan, että Meretskovin kaavailema salamasota oli täysin epäonnistunut ja suunnitelmat Suomen miehittämisestä voitiin unohtaa.
Puna-armeija oli jumissa joka suunnassa kärsien vakavia tappioita. Suomalaisten vastarinnan lisäksi sääolosuhteet vaikeuttivat etenemistä. Taisteleminen arktisissa olosuhteissa vaati hyvät talvivarusteet, joita puna-armeijan joukoilla ei ollut. Kyseessähän piti olla vain muutaman viikon operaatio.
Neuvostoliiton sotilasjohto teki muutoksia Suomen rintamalle. Tammikuun 1940 alussa politbyroon istunnossa hyväksyttiin aiemmin hylätty Šapošnikovin suunnitelma, jonka toimeenpano tosin annettiin 1. luokan armeijankomentaja Semjon Timošenkon tehtäväksi.
Timofei Malikov: Suomen vapauttaminen talvisodassa 1939-1940. 85 vuotta Neuvostoliiton ja Suomen sodasta. 448 sivua. Docendo.
