Jos Ukraina pakotettaisiin tulitaukoon Vladimir Putinin ja eräiden läntisten kommentaattorien toivomalla tavalla, seuraukset olisivat nimekkään brittiläisen turvallisuuspolitiikan tutkijan Keir Gilesin mukaan katastrofaalisia Ukrainalle ja lisäisivät huomattavasti uuden sodan uhkaa Euroopassa.
Ukraina ja ukrainalaiset ovat hänen mukaansa joutuneet maksamaan valtavan hinnan taistelustaan Kremlin laajentumispyrkimyksiä vastaan ja samalla lunastaneet muille Euroopan maille aikaa valmistautua torjumaan itse Venäjän mahdollista hyökkäystä. Monessa pääkaupungissa tätä ei valitettavasti ole ymmärretty.
– Suurin osa mantereesta on hukannut tilaisuutensa, kun Venäjä on puolestaan rakentanut joukkojaan uudelleen paljon odotettua nopeammin Ukrainassa kärsimistään hirvittävistä tappioista huolimatta, Chatham House -ajatushautomon Venäjän ja Euraasian tutkimusohjelmassa työskentelevä Giles sanoo The Irish Times -lehdessä.
Läntiset tiedustelujohtajat ovat hänen mukaansa poikkeuksellisen yksimielisiä siitä, että Venäjä valmistautuu hyökkäämään johonkin Nato-maahan. Eriäviä näkemyksiä on lähinnä siitä, mihin ja milloin hyökkäys kohdistuisi.
Tiedusteluarvioissa on Gilesin mielestä erityisen merkittävää se, että Venäjän maajoukkojen odottamattoman nopea elpyminen on lyhentänyt uhan aikajännettä dramaattisesti. Useissa julkisuudessa esitetyissä ennusteissa katsotaan nyt Venäjän olevan valmis uuteen sotaan jo kolmen–viiden vuoden kuluessa – nopeamminkin, jos laajamittaiset sotatoimet Ukrainassa päättyisivät pian.
Jos Putin päättäisi käyttää asevoimiaan jotakin Nato-maata vastaan, se muuttaisi Gilesin mukaan elämän koko mantereella, sillä läntisen Euroopan sotilas- ja siviilipuolustus on uhkaan toivottoman heikosti valmistautunut.
– Se, kuinka vakavasti Venäjän uhkaan on suhtauduttu, on aina riippunut siitä, kuinka lähellä Venäjää asianomainen maa sijaitsee. Etulinjan valtioilla ei ole ollut minkäänlaista epäilystä siitä, että niiden turvallisuuteen ja kansalaisten elämään ja toimeentuloon kohdistuva uhka on välitön. Mitä lännempänä Euroopassa ollaan, sitä helpompi on kuitenkin ollut ajatella, että kyse on jonkun muun ongelmasta, Giles sanoo.
Eri puolilla Eurooppaa on hänen mukaansa havaittavissa selviä eroja paitsi Venäjän uhan tiedostamisessa, myös siinä, miten vakavasti sen torjumiseen on suhtauduttu.
– Tämä koskee myös tavanomaiseen puolustukseen liittyviä valmisteluja. Puolan kaltaiset valtiot käyttävät paljon enemmän varoja kuin niiden Nato-velvoitteet edellyttäisivät varmistaakseen, että ne kykenevät torjumaan Venäjän sotilaallisen uhan ja – jos pidäkevaikutus epäonnistuu – selviytymään siitä. Tähän kuuluu myös siviilipuolustus, jolla varmistetaan, että Venäjän ei-sotilaalliset operaatiot eivät suista maan taloutta ja elintärkeitä toimintoja kaaokseen, hän toteaa.
Jos Venäjä ryhtyy sotilaalliseen hyökkäykseen yhtä Naton jäsenmaata vastaan, kaikki läntisen Euroopan valtiot tulevat Gilesin mukaan temmatuiksi konfliktiin.
– Jos Naton jäsenet itse noudattavat sopimusvelvoitteitaan, ne ovat välittömästi osa konfliktia. Jos ne eivät niitä noudata, ne ovat pettäneet koko Naton tarkoituksen ja joutuvat puolustuskyvyttömiksi, kun on niiden vuoro joutua hyökkäyksen kohteeksi, Giles sanoo.
Myös kauempana varsinaisista taisteluista sijaitsevat maat joutuvat hänen mukaansa vääjäämättä mukaan. Pohjois-Amerikan ja Euroopan yhdistävässä monimutkaisessa viestintä- ja logistiikkaketjussa mikä tahansa lenkki saattaa olla heikoin, ja Venäjä iskee mieluiten juuri pehmeimpään kohteeseen.
– Kokemukset Ukrainasta osoittavat, että Venäjän ei tarvitse onnistua tai olla oikeassa arvioidessaan siitä, milloin sotaan kannattaa ryhtyä, mutta se voi silti aiheuttaa hirvittävää vahinkoa uhreilleen, hän toteaa.
Venäjä tekee itse omat arvionsa siitä, milloin se on valmis hyökkäämään. Se, onko seuraava hyökkäys täydellisesti vai täysin epäonnistuneesti ajoitettu, ei tuo lohtua niille, jotka sen joukkojen ja ohjusten tielle joutuvat, hän painottaa.
Syyrian ja Ukrainan sodat ovat Gilesin mukaan traagisesti osoittaneet, että satojen kilometrien etäisyydeltä tehtävät ohjusiskut kaikkein haavoittuvimpiin kohteisiin ovat olennainen osa Venäjän sodankäyntitapaa.
– Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla mailla, jotka eivät halua päätyä Moskovan alistamiksi tai ”rankaisemiksi”, on oltava tehokkaat keinot puolustautua ohjuksin varustettuja sota-aluksia ja lentokoneita vastaan, hän sanoo.
Vahvat asevoimat ovatkin hänen mukaansa keskeinen väline, jolla Venäjän voi saada pidättäytymään aggressiosta.
– Etäisyys ei anna suojaa myöskään Venäjän peiteoperaatioita vastaan. Venäjän käynnissä oleva sabotaasikampanja ja murhahankkeet eri puolilla Eurooppaa näyttävät hyvin paljon avoimen hyökkäyksen valmistelulta – varsinkin kun otetaan huomioon tärkeimpiin sotilas-, logistiikka- ja väestönsuojelukohteisiin kohdistuvat aktiiviset tiedustelutoimet, hän toteaa.
– Jos Venäjä lähtee liikkeelle, kaikki ovat potentiaalisia kohteita – myös maat, jotka saattavat kuvitella olevansa riittävän etäällä ollakseen immuuneja, hän korostaa.
Tämä ei hänen mukaansa koske yksinomaan valtioita, vaan myös yksityisiä yrityksiä ja avainhenkilöitä Euroopan joka kolkassa.
Keir Giles on vastikään julkaissut aihetta käsittelevän tietokirjan Who Will Defend Europe? An Awakened Russia and a Sleeping Continent (2024). Kaksi hänen aiempaa teostaan on käännetty myös suomeksi: Moskovan opit – mikä saa Venäjän vastustamaan länttä (Docendo 2020) ja Venäjän sota jokaista vastaan – ja mitä se sinulle merkitsee (Docendo 2022).
