Vauhdikas ja viihdyttävä kahden kansanedustajan verokeskustelu A-studiossa, kommentoi Veronmaksajien entinen toimitusjohtaja Teemu Lehtinen SDP:n kansanedustajan Joona Räsäsen ja kokoomuksen kansanedustajan Ville Valkosen eilistä kohtaamista Ylellä.
– Yksi pieni toive minulla olisi kuitenkin jatkossa: älkää kertoko, että teidän tulotasollanne kansalaisten olisi hyvin varaa maksaa nykyistä enemmänkin veroja. Kansanedustajilla kun on selvästi kevyempi verotus kuin samantuloisilla palkansaajilla verottomien kulukorvausten ansiosta, Lehtinen toteaa X:ssä.
SDP:n talousvastaavana tunnettu Räsänen sanoi ohjelmassa, että valtiontalouden sopeutuksen taakka on tällä hallituskaudella kaadettu niiden niskaan, joilla on muutenkin vähiten. Verotuksen tulee jakautua oikeudenmukaisesti, mistä SDP aikoo pitää ensi hallituskaudella huolen.
– Meidän hyvätuloisten pitää kantaa siitä tulevasta taakasta vähän suurempi osuus, Räsänen sanoi.
Kansanedustajien verokohtelu on kuitenkin hyvin erilaista kuin tavallisen palkansaajan, mistä Verkkouutiset kertoi aikaisemmassa jutussaan. Laskelman mukaan ensimmäisen kauden kansanedustajalla todellinen veroprosentti voi olla vain 31,2, kun taas vastaaviin nettotuloihin yltävä palkansaaja maksaa ansiotuloveroa 44,9 prosenttia. Luvut perustuvat vuoden 2024 esimerkkeihin.
Ero selittyy verottomilla kulukorvauksilla. Jos kansanedustajan palkkiota ja suurinta kulukorvausta yhteenlaskettuna verotettaisiin kuten palkkaa, veroprosentti olisi edustajalla 42,1.
Palkansaajan tulisi vuoden 2024 luvuin yltää 10726 euron kuukausipalkkaan, jotta saisi nettona saman verran kuin peruspalkkiota (7137 euroa), sekä suurinta kulukorvausta saava 1. kauden kansanedustaja, jolle jäi käteen yli 6100 euroa kuussa.
Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen pohti tuolloin, että kansanedustajille voi syntyä verotuksen osalta tietty ”rinnakkaistodellisuus”. Jos henkilö nousee eduskuntaan aiemmasta pienemmän palkan työstä ja yhtäkkiä käteen jäävä rahamäärä onkin huomattavan paljon korkeampi, tämä saattaa Sorjosen mukaan hämärtää kuvaa verotuksen todellisesta tasosta.
– Siinä voi ajatella, että miksi ihmiset valittavat Suomen kireää verotusta, kun eihän se näytä olevan, Sorjonen totesi.
LUE MYÖS:
IL: Kansanedustaja vastaanotti lahjoja yli 20000 eurolla
Vauhdikas ja viihdyttävä kahden kansanedustajan verokeskustelu A-Studiossa.
— Teemu Lehtinen (@TeemuTLehtinen) August 31, 2026
Yksi pieni toive minulla olisi kuitenkin jatkossa: älkää kertoko, että teidän tulotasollanne kansalaisten olisi hyvin varaa maksaa nykyistä enemmänkin veroja.
Kansanedustajilla kun on selvästi kevyempi…