Johtajien luokassa työllisten määrä on kuitenkin kasvanut jopa yli 50 prosentilla eli 33 000:lla vuoden 2022 loppuun verrattuna. LEHTIKUVA/MIKKO STIG

Johtajien määrä kasvanut roimasti kahdessa vuodessa

Työllisten määrä on viimeisten kahden vuoden aikana laskenut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Erityisesti työt ovat vähentyneet asiantuntijoilla ja erityisasiantuntijoilla. Johtajien luokassa työllisten määrä on kuitenkin kasvanut jopa yli 50 prosentilla eli 33 000:lla vuoden 2022 loppuun verrattuna.

– Asiantuntija- ja erityisasiantuntijatöistä on puolestaan kadonnut tänä aikana 55 000 työllistä. Myös rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden määrässä väheneminen on tuntuva, Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen kirjoittaa Tieto&trendit -verkkolehden blogissaan.

– Johtajien määrän muutos herättää kysymyksen, voisiko taustalla olla hyvinvointialueuudistus. Kuitenkin sektorikohtaisia tietoja tarkasteltaessa nähdään, että johtajatehtävissä toimivien määrä ja osuus ovat kasvaneet eniten yksityisellä sektorilla, Taskinen jatkaa.

Hän arvioi, että kyse on osittain töiden ja nimikkeiden siirtymästä ammattiryhmästä toiseen, mutta tätä ei tilaston avulla voi suoraan mitata.

– Työllisten määrän väheneminen johtuu heikosta taloudellisesta suhdanteesta. Toisaalta näinkin lyhyessä ajassa elinkeinoelämässä voi tapahtua rakenteellisia muutoksia: toisia ammatteja tarvitaankin enemmän, toisia vähemmän, Taskinen toteaa.

Kaikkiaan työllisiä oli vuoden 2024 viimeisellä vuosineljänneksellä 49 000 – eli 1,9 prosenttia –vähemmän kuin kaksi vuotta aiemmin.

Blogin tiedot perustuvat Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen ja koskevat 15–74-vuotiaita työllisiä. Heidät on luokiteltu ammattiluokkiin päätyönsä mukaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)