Verkkouutiset

Somerin tukikohdan upseeristo, valokuvattuna 20.6.1942. SA-KUVA / WIKIPEDIA COMMONS

Jatkosodan raju saaritaistelu kesti 36 tuntia – näin Neuvostoliitto koki nöyryyttävän tappion

Venäläiset epäonnistuivat täysin Somerin saaren valtaamisessa.

Hallintotieteiden tohtori, kirjailija Harri V. Hietikko käsittelee teoksessaan Somerin saaren taistelua vuonna 1942. Aihe kiinnosti tutkijaa myös siksi, että hänen isoisänsä kapteeni Veikko Rauhaniemi toimi Somerin linnakkeen päällikkönä juuri taistelujen aikana.

Someri on Suomenlahdella sijaitseva pieni, kivinen ulkosaari. Se sijaitsee Virolahden edustalla noin 25 kilometriä mantereesta ja yhdeksän kilometriä Suomen merirajan ulkopuolella. Saari on vajaa kilometrin pitkä ja 450 metriä leveä. Someria on kutsuttu myös Pirunsaareksi nimenomaan sen karun yleiskuvan vuoksi.

Pitkään kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana olleelle Somerille rakennettiin majakka vuonna 1808, jonka jälkeen se oli osa Suomenlahden majakkasaarten ketjua. Suomen suuriruhtinaskuntaan saari liitettiin vuonna 1812. Ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset aikoivat rakentaa Someriin rannikkopatterin, mutta työ jäi kesken. Tarton rauhassa saari jäi Suomelle, mutta se määriteltiin demilitarisoiduksi alueeksi.

Talvisodassa Someria ei miehistöpulan takia puolustettu, vaan se evakuoitiin ja majakka räjäytettiin. Sodan päätyttyä Someri siirtyi Neuvostoliiton haltuun. Jatkosodan aikana alkuvuodesta 1942 suomalaiset onnistuivat valtaamaan saaren takaisin.

Puolustus

Kesällä 1942 Somerin puolustuksen runko muodostui kahdesta vanhasta 75 millimetrin kenttätykistä ja kolmesta 40 millimetrin panssaritorjuntatykistä eli piiskasta. Ilmatorjuntaa ja pintamaalien ampumiseen oli käytössä seitsemän 20 millimetrin asetta. Raskaita konekiväärejä oli kaksi ja kevyempiä viisi, kevyitä kranaatinheittimiä oli kaksi.

Juuri ennen taistelun alkua heinäkuun Somerin sotilasjoukon yhteisvahvuus oli vain 91 miestä, joista upseereja oli kahdeksan. Saarilinnake muodosti kokonaisuuden, jossa puolustuskeskukset tukivat toinen toistaan, päätehtävänä oli kuitenkin tulenkäyttö mereltä tulevaa uhkaa vastaan.

36 tunnin taistelu

Neuvostoliiton tavoitteena oli heinäkuun alussa 1942 vallata Someri takaisin. Hyökkäys alkoi yöllä heinäkuun 8. päivänä 1942 ilmaiskuilla, jotka eivät juurikaan aiheuttaneet tuhoja, mutta valpastutti puolustajat ja taisteluasemat miehitettiin nopeasti. Vihollinen oli menettänyt yllätysmahdollisuutensa ja tätä pidetään venäläistutkijoiden keskuudessa edelleen hyökkäyksen ensimmäisen ja pahimpana virheenä.

Joka tapauksessa saaren edustalle ilmestyi kymmeniä vihollisaluksia, jotka tulittivat kiivaasti puolustajien asemia. Hyökkääjillä oli siis paljon kalustoa liikkeellä, mutta esimerkiksi G-5 -luokan moottoritorpedoveneet eivät olleet ihanteellisia toimimaan maamaaleja vastaan tai kuljettamaan maihinnousumiehistöä. Hietikon mukaan neuvostolaivastolla ei tuolloin ollut nimenomaan maihinnousuun tarkoitettua alustyyppiä käytössään.

Yhdessä tapauksessa saaren eteläosaa lähestynyt vene sai osuman ja räjähti. Veden varaan joutuneet sotilaat pyrkivät rantaan, mutta heidät ammuttiin kivääritulella. Samoin pohjoisosassa puolustajat torjuivat konekivääreillä kahden aluksen maihinnousuyrityksen, tulituksen jälkeen veneiden kannet värjäytyivät punaisiksi ja alukset kääntyivät takaisin.

Kaikkiaan Someria vastaan hyökättiin kymmeniä kertoja. Vihollinen selvästi tunnusteli heikkoja kohtia ja painopistealueeksi tuli saaren itäosa, jonne onnistuttiin laskemaan joukkoja. Tämän jälkeen puolustajat joutuivat torjumaan hyökkäyksiä sekä mereltä että maalta.

Somerin puolustajat eivät jääneet tehtävässään täysin yksin. Tilanne Suomenlahdella kiinnosti myös ylipäällikköä, joka ilmoitti pitävänsä tärkeänä, ettei Somerista luovuta.

Rannikkotykistö häiritsi vihollisen suurimpia aluskeskittymiä ja ilmavoimat tekivät yksittäisiä iskuja saaren itäosaan. Laivaston esikunta lähetti alueelle välittömästi kaksi tykkivenettä ja kuusi vartiomoottorivenettä. Myöhemmin alueelle tuli lisää aluksia ja ne toivat saarelle myös kiväärikomppanian. Tämä vahvistus oli enemmän kuin tarpeen ja mahdollisti hyökkäyksen saaren itäosaan pureutuneita vihollisia vastaan.

Kivinen maaperä tehosti sirpaleiden ja kimmokkeiden tuhovaikutusta, joten taistelu pienellä ja vain vähän suojaa antavalla alueella oli raakaa. Lopulta hyökkääjällä oli enää hehtaarin verran aluetta hallussaan ja jäljellä olevia vihollisia tuhottiin kasapanoksin ja polttopulloin.

Lopputulos

Neuvostohyökkäys epäonnistui pahoin ja toista yritystä ei enää sodan aikana tullut.

Kun aseet olivat vaienneet, Somerin kallioilla makasi tai rantavesissä kellui noin 130 kaatunutta vihollista. Hukkuneita arvioitiin olleen pari sataa. Myös kapteeni Rauhaniemi saapui katsomaan tilannetta. Tuolloin kaatuneeksi tekeytynyt vihollissotilas yritti ampua hänet, mutta valppaana ollut taistelulähetti oli nopeampi.

Sotavankeja saatiin yli 140, vaikka saksalaisen iskuryhmän johtaja oli ehdottanut ajan ja vaivan säästämiseksi antautuvien vihollisten ampumista sitä mukaan, kun nämä tulivat esiin. Tämä ajatus saatiin tyrmättyä. Suomalaissotilaita kaatui 25 miestä ja 58 haavoittui.

Harri V. Hietikko: Someri. Jatkosodan saaritaistelu. 224 sivua. Readme.fi

JARKKO KEMPPI

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS