Osa Järvenpään päättäjistä olisi halunnut, että sähköpotkulautojen vuokraus kielletään kokonaan. Kaupunki on nyt kuitenkin pohtimassa muita keinoja sähköpotkulautailun rajoittamiseen, sillä täyskielto olisi laiton. Asiasta kertovat Yleisradio ja Keski-Uusimaa.
Kaksitoista järvenpääläisvaltuutettua pääsääntöisesti keskustapuolueesta jätti täyskiellosta aloitteen, joka käsiteltiin kaupunginhallituksessa elokuussa. Samalla tuli voimaan uusi mikroliikennelainsäädäntö, joka edellyttää, että sähköpotkulautojen ja muiden yhteiskäyttöisten kevyiden ajoneuvojen vuokraus kunnan alueella tulee luvanvaraiseksi. Valtuutetut halusivat kieltää sähköpotkulaudat vaarallisina ja epäympäristöystävällisinä. Heidän mukaansa voimaan astuneiden ikä- ja promillerajojen valvonta ei toimi.
Järvenpää ei siis voi nykyisen lainsäädännön puitteissa voi kieltää sähköpotkulautojen vuokraamista täysin, vaan pelkästään asettaa toiminnalle ehtoja ja rajoituksia. Tämä varmasti lohduttaa ainakin Järvenpään nuorisovaltuustoa, joka vastusti täyskieltoa jo aloitevaiheessa kesäkuussa.





