Kamtšatkan niemimaalla heinäkuun lopussa tapahtunut maanjäristys oli niin voimakas, että koko Vladivostokin kaupunki liikkui edestakaisin etelä-pohjoinen-suunnassa. Asiasta kertoo Venäjän uutistoimisto Tass ja Venäjän Kaukoidän liittovaltioyliopiston polyteknisen instituutin professori Nikolai Šestakov.
— Jopa Vladivostokin mittausasemat, jotka sijaitsevat 2 350 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta, tunsivat Kamtšatkan maanjäristyksen aiheuttamat maanpinnan liikkeet. Kymmenen minuuttia pääjäristyksen jälkeen kaupunkimme järisi lähes 5 cm etelään ja sitten saman verran pohjoiseen, Šestakov sanoi.
Se on aikamoinen liikahdus kun ajattelee, että Vladivostokissa asuu noin 600 000 ihmistä.
Polyteknisen instituutin ja Venäjän tiedeakatemian Kaukoidän osaston sovelletun matematiikan laitoksen, Venäjän tiedeakatemian yhtenäisen geofysiikan laitoksen Kamtšatkan osaston ja Venäjän tiedeakatemian Kaukoidän osaston vulkanologian ja seismologian instituutin tutkijat havainnoivat yhdessä, että satelliittipaikannuslaitteet tallensivat, kuinka 55 sekuntia pääjäristyksen jälkeen niemimaan eteläosan tasainen siirtyminen alkoi.
Seuraavien kahden minuutin aikana vuoristot, mukaan lukien vulkaaniset rakenteet, liikkuivat kaksi metriä kaakkoon ja laskivat samanaikaisesti yli 30 senttimetriä.
Järistys oli magnitudiltaan 8,8. Kyseessä oli mittaushistorian kuudenneksi voimakkain järistys. Maanjäristys aiheutti Tyynenmeren alueelle tsunamiaaltoja ja sai tulivuoren purkautumaan Venäjällä.
Järistyskeskuksen lähellä sijaitsee yksi Venäjän Tyynenmeren laivaston tukikohdista. Petropavlovsk-Kamtšatskin kaupunki ja sen lähistöllä sijaitseva Viljutšinskin sukellusvenetukikohta ovat vain noin 130 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta. Tukikohdasta operoidaan Venäjän Tyynenmeren laivaston ydinsukellusveneitä. Tyynenmeren laivastoon kuuluu yhteensä 12 ydinkäyttöistä sukellusvenettä ja kahdeksan muuta hyökkäyssukellusvenettä.
Telegraph-lehden saamien satelliittikuvien perusteella Venäjän Kaukoidän ydinsukellusvenetukikohta näyttää vaurioituneen. Umbra Space -satelliitin ottamat kuvat paljastavat, että osa yhdestä laiturista on taipunut pois alkuperäisestä asennostaan, mikä saattaa viitata siihen, että se on irronnut.
Jutun mukaan ei kuitenkaan näytä siltä, että sukellusvene olisi ollut laiturin vieressä törmäyshetkellä – pelkästään rakenteen vaurioilla olisi artikkelin mukaan lisäksi vain vähän sotilaallista merkitystä.





