Amnestyn tutkijat ovat selvittäneet Venäjän heinäkuun ensimmäisen päivän yönä suorittamaa iskua Odessan läheisyydessä sijaitsevaan Serhiivkan asutuskeskukseen ja lomakylään.
Isku vaati ainakin 21 siviiliuhria, lisäksi 35 ihmistä loukkaantui. Viisi loukkaantuneista on edelleen tehohoidossa.
– Venäjä käytti iskuun sota-alusten torjuntaan tarkoitettuja risteilyohjuksia. Paikallisten viranomaisten mukaan kyseessä on Kh22-meritorjuntaohjus, joka on potentiaalisesti hyvin epätarkka ja täysin sopimaton siviilialueilla käytettäväksi, tiedotteessa kerrotaan.
Amnestyn tutkijat matkustivat Serhiivkaan, eivätkä löytäneet viitteitä siitä, että iskettyä aluetta olisi käytetty sotilastarkoituksiin.
– Näin ollen se on siviilikohde.