Jalkapallon MM-kisojen virallisilla jälleenmyyntialustoilla on yhä myynnissä lähes 180 000 lippua vain päiviä ennen turnauksen alkua, kertoo Financial Times.
Lehden mukaan tilanteesta voivat kärsiä erityisesti lippujen jälleenmyyjät. Virallisen jälleenmyyntiportaalin mediaanihinta on laskenut kuukaudessa 20 prosenttia. Kun mukaan lasketaan alustan kaupoista perittävä 26 prosentin jälleenmyyntimaksu, suuri osa jälleenmyynneistä voi FT:n arvion mukaan päätyä tappiolle.
Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jälleenmyyntiportaalissa on lehden mukaan tällä hetkellä 176 000 lippua turnauksen lohkovaiheen otteluihin. Kiinnostuksessa on suuria eroja eri joukkueiden välillä. Esimerkiksi Iranin otteluihin on myymättä noin 16 000 lippua, ja halvin tavallinen istumapaikka maksaa 138 dollaria.
Myös kisojen pääisäntämaa Yhdysvallat on kohdannut vaikeuksia lippujen myynnissä. Joukkueen avausotteluun Paraguayta vastaan on yhä tarjolla 4 400 lippua jälleenmyyntiportaalissa. Jyrkistä alennuksista huolimatta ottelun mediaanihinta on edelleen yli 800 dollaria (noin 690 euroa), ja halvimmat suoraan Fifalta saatavat liput maksavat 1 120 dollaria (noin 970 euroa).
Fifa on hinnoitellut liput selvästi aiempia MM-kisoja korkeammalle. Järjestö on perustellut hinnoittelua paikallisilla markkinaolosuhteilla. Korkeat hinnat ja kysynnän mukaan muuttuva hinnoittelu ovat herättäneet laajaa arvostelua.
Kannattajaryhmien mukaan joukkueen seuraaminen tämän kesän MM-kisoissa maksaa jopa viisi kertaa enemmän kuin neljä vuotta sitten. New Jerseyssä pelattavan finaalin halvimmat liput maksavat 4 185 dollaria (noin 3 620 euroa), tavalliset istumapaikat 5 575 dollaria (noin 4 820 euroa) ja premium-paikat 8 680 dollaria (noin 7 510 euroa).
Fifa arvioi saavansa turnauksen aikana yli kolme miljardia dollaria (noin 2,6 miljardia euroa) lipunmyynnistä ja palveluista.
Jalkapallon MM-kisat käynnistyvät torstaina 11. kesäkuuta. Loppuottelu pelataan sunnuntaina 19. heinäkuuta. Kisat järjestetään Kanadassa, Meksikossa ja Yhdysvalloissa.