Itärajan liikenne hidastui, 235 käännytettiin takaisin

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilta tuli perjantaina 1476 venäläistä Suomeen.
Liikennettä Vaalimaan raja-asemalla rajoitusten astuttua voimaan. LEHTIKUVA / SASU MÄKINEN
Liikennettä Vaalimaan raja-asemalla rajoitusten astuttua voimaan. LEHTIKUVA / SASU MÄKINEN

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitos kertoo Twitterissä rajanylitysliikenteen hidastuneen merkittävästi venäläisten maahantulorajoitusten astuttua voimaan.

Turistiviisumien myöntäminen venäläisille lopetettiin torstain ja perjantain välisenä yönä. Perjantaina maahan saapui Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilta yhteensä 2299 ihmistä, joista 1476 Venäjän kansalaisia.

Vertailun vuoksi lukema oli aiempana perjantaina 8059, joista 6998 venäläisiä.

Maahanpääsy evättiin jopa 235:ltä Suomeen pyrkineeltä. Viikkoa aiemmin maahanpääsy evättiin ainoastaan kahdeksalta henkilöltä.

Turvapaikkaa Suomesta haki kaakkoisrajalla perjantaina yhteensä 13 henkilöä. Tilapäistä suojelua anoi 52. Lukemat olivat viikkoa aiemmin yksi ja 13.

Yksi henkilö pyrki maahan väärennöksen turvin.

Presidentti on myöntänyt Ukrainan lennokki-iskujen aiheuttaneen Venäjälle ongelmia.
Aeroflot-konsernin ulkopuolisissa yhtiöissä tilanne on vieläkin huonompi.
Venäjä laajentaa Karjalassa prikaatteja divisiooniksi, muodostaa uuden tykistöprikaatin ja rakentaa uuden varuskunnan.
Mainos