Viron puolustusvoimien tiedustelukeskuksen komentaja, eversti Ants Kiviselg antoi perjantaina tilannekatsauksen turvallisuustilanteesta, kertoo Postimees -lehti.
Kiviselg kertoi, että Venäjän laivaston aktiivisuus Itämerellä on tavanomaista korkeampi. Tämä johtuu siitä, että Venäjällä vietetään heinäkuun viimeisenä sunnuntaina perinteistä laivaston päivää. Juhlallisuuksiin kuuluu laivaston paraati Pietarissa, johon alukset ovat matkalla.
– Tämän takia Venäjän pohjoisen laivaston alukset ovat saapuneet Itämerelle. Paraatin suuri harjoitus järjestetään 18. heinäkuuta, jolloin paraatissa olevat meriväen kokoonpano selviää, virolaiseversti kertoi.
Rintamalta ei mitään uutta
Eversti Ants Kiviselg antoi tilannekatsauksen myös Ukrainan rintaman tapahtumista. Suuria muutoksia ei hänen mukaansa ole tapahtunut kuluneen viikon aikana.
– Venäjän federaation asevoimien hyökkäysten intensiteetti on pysynyt vakiona, keskimäärin on 140-150 taistelukontaktia vuorokaudessa. Se on verrattavissa viime viikkoon, Kiviselg kertoi.
Taisteluiden painopiste on hänen mukaansa yhä Donetskin alueella Ocheretynen suunnalla, jossa hyökkääjä ei ole juurikaan saavuttanut menestystä. Samaan aikaan Venäjän eteneminen on pysähtynyt Chassiv Yarissa. Hyökkääjä kuitenkin yrittää yhä edetä.
– Ei voida olettaa, että Venäjän federaation asevoimien hyökkäystoiminta loppuisi lähitulevaisuudessa, vaikka joidenkin yksiköiden tappiot ovat nousseet jopa 90 prosenttiin, Kiviselg sanoi.
Viimeaikaiset iskut Ukrainan siviili-infrastruktuuriin kertovat virolaiseverstin mukaan Venäjän epätoivosta. Tällä viikolla hyökkääjä teki ohjusiskun esimerkiksi lastensairaalaan Kiovassa.
– Pelkästään heinäkuun aikana Venäjä on hyökännyt Ukrainan kriittiseen infrastruktuuriin tarkkuusaseilla 41 kertaa, joista viisi on ollut lääketieteellisiin tiloihin, eversti sanoi.