Israelin päätös voi horjuttaa Afrikan sarvea

Tuore linjaus otettiin ilolla vastaan Somalimaassa, mutta tuomittiin Somaliassa.
Mies heiluttaa Somalimaan lippua pääkaupunki Hargeisassa. AFP / LEHTIKUVA / LUIS TATO
Mies heiluttaa Somalimaan lippua pääkaupunki Hargeisassa. AFP / LEHTIKUVA / LUIS TATO

Israel on päättänyt tunnustaa Somalimaan itsenäisyyden ensimmäisenä maana maailmassa, kertoo BBC.

Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991 Somalian sisällissodan alkuvaiheissa. Aluetta ei ole hallittu Mogadishusta vuosikymmeniin, mutta kansainvälisen yhteisön mukaan se on edelleen osa Somaliaa. Somalialueen pohjoiskolkassa sijaitsevalla tunnustamattomalla valtiolla on muun muassa oma rahayksikkönsä ja armeijansa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Somalian valtio itsessään syntyi vuonna 1960, kun Italian Somalia ja Britannian Somalimaa itsenäistyivät ja muodostivat pari päivää myöhemmin yhdessä itsenäisen Somalian valtion.

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun mukaan Israel tulee välittömästi laajentamaan maiden välistä yhteistyötä maatalouden, terveydenhuollon ja teknologian saralla. Suomessakin asunut Somalimaan presidentti Abdirahman Mohamed Abdullahi taas kutsui Israelin päätöstä historialliseksi.

– Päätös on strategisen kumppanuuden alku, joka edistää yhteisiä tavoitteita, vahvistaa alueellista rauhaa sekä turvallisuutta ja tuo etuja kaikille osapuolille, Abdullahi iloitsi.

Poimintoja videosisällöistämme

Abdullahi painotti Somalimaan liittyvän myös osaksi Abraham-sopimuksia, joita Israel on solminut arabimaiden kanssa. Seuraavaksi maat aikovat avata suurlähetystöt toistensa pääkaupunkeihin.

Somalian pääministeri Hamza Abdi Barre kuitenkin tyrmäsi tunnustuksen, kutsuen sitä tahalliseksi hyökkäykseksi Somalian itsenäisyyttä vastaan. Myös Djibouti, Egypti ja Turkki torjuivat itsenäisyyden tunnustamisen.

Egyptin ulkoministerin mukaan Israelin päätös tunnustaa suvereenin valtion osa itsenäiseksi onkin vaarallinen ennakkotapaus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Israel on jo pitkään yrittänyt lujittaa suhteitaan Afrikan ja Lähi-idän maihin. Toistaiseksi maa on onnistunut sopimaan sopimukset Arabiemiraattien, Bahrainin, Marokon ja Sudanin kanssa. Adeninlahden rannalla sijaitseva Somalimaa onkin uusi aluevaltaus.

Ruotsin entinen pääministeri ja ECFR-ajatuspajan varapuheenjohtaja Carl Bildt kuitenkin jakaa monien alueen maiden huolen. Bildt kertoi viestipalvelu X:ssä, että päätös voi käynnistää Afrikan sarvessa uuden epävakauden tilan.

– Israel saa jalansijaa alueella, mutta afrikkalaiset ja arabimaat vastustavat selvästi, Bildt pohti.

Operaation alussa haluttiin välitön shokkivaikutus, upseeri arvioi.
Asiantuntijoiden mukaan lähetyksillä annetaan ohjeita piilotteleville agenteille.
Yhdysvaltojen ja Israelin tavoitteet sodassa ovat mahdollisesti erkaantumassa.
Mainos