Yisrael Beytenun -puoleen johtaja, entinen puolustusministeri Avigdor Liberman vaatii The Times of Israelin mukaan maahyökkäystä Gazaan kitkeäkseen ja tuhotakseen Hamasin terroristijoukot Israeliin kohdistuneen tuhoisan hyökkäyksen jälkeen.
– Hamasin eliminointi on se, mitä vaaditaan syntyneessä tilanteessa, Valitettavasti se vaatii pääsyn Gazan kaupunkiin, Liberman sanoo lausunnossaan ja nimeää Gazan suurimman kaupungin terroristiryhmän operaatioiden keskukseksi.
– Meidän on siivottava tallit. Aivan kuten saavuimme äskettäin Jeniniin, meidän on mentävä myös Gaza Cityyn, Liberman vaatii.
Hän myös vaatii hallitusta eliminoimaan Hamasin ulkomailla olevat johtajat sanoen, että sen on ”jahdattava” ryhmän johtoa missä tahansa he ovatkin. Hän viittaa entisen Israelin entisen pääministerin Golda Meirin päätökseen tappaa Münchenin 1972 olympialaisten joukkomurhan tekijät ja järjestäjät.
Liberman syyttää myös pääministeri Benjamin Netanjahua, puolustusministeri Yoav Gallantia ja armeijan esikuntapäällikköä Herzi Halevia epäonnistuneesta tiedottamisesta israelilaisille sodan tilasta.
– Mielestäni on virhe, että pääministeri, puolustusministeri ja esikuntapäällikkö eivät puhu median kanssa. Eivät seiso Israelin kansan edessä, kameroiden edessä ja vastaa kysymyksiin. Se on heidän velvollisuutensa. He ovat tämän velkaa Israelin kansalle kolmen päivän taistelun jälkeen.
Liberman totesi, että hänen puolueensa astuu yhtenäishallitukseen sillä ehdolla, että Hamas tuohtaan ja kaikki järjestelyt, jotka mahdollistavat taloudellisen avun Qatarilta ja muista lähteistä Gazalle, lopetetaan.