Opetusviranomaisen toimistotalon seinässä Iranin Teheranissa julistetaan alas USA. AFP / LEHTIKUVA

Israelin evp-kenraali: Tämä voi merkitä täyttä sotaa

Sotilastiedustelun entinen johtaja Amos Yadlin sanoo, ettei iskuissa ollut kyse yksittäisestä hyökkäyksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin ilmavoimien kenraali (evp.) ja Israelin sotilastiedustelun entinen johtaja Amos Yadlin sanoo Iraniin kohdistuneiden iskujen eroavan Israelin aiemmista operaatioista Irakin ydinlaitoksia vastaan vuonna 1981 ja Syyrian ydinlaitoksia vastaan vuonna 2007.

– Tämä viimeisein operaatio ei ole yksittäinen hyökkäys. Se voi pikemminkin merkitä pitkäaikaisempien sotatoimien alkua – ja mahdollisesti täyttä sotaa, alueellisiin turvallisuusasioihin keskittyvää MIND Israel -laitosta johtava Yadlin kirjoittaa X:ssä julkaisemassaan arviossa.

Evp-kenraali muistuttaa iskujen perustuvan Israelin niin kutsuttuun Beginin doktriiniin. Sen mukaan Israel ei tule sallimaan minkään sen tuhoa avoimesti ajavan valtion hankkia ydinaseita.

Israelin iskut kohdistuivat Iranin ydinohjelmaan, erilaisiin sotilaskohteisiin ja maan sotilasjohtoon.

Amos Yadlin huomauttaa, että Iranin on kerrottu ottaneen harppauksia ydinaseiden kehittämisessä ja kiihdyttäneen uusien maanalaisten ydinlaitosten rakennustöitä.

Asiantuntijan mukaan nyt heti iskujen jälkeen on edessä kolme merkittävää strategista kysymystä.

Niistä ensimmäinen on Yhdysvaltain linja. Yadlinin mukaan presidentti Donald Trumpin hallinto pyrkii etäännyttämään itsensä varsinaisesta operaatiosta, mutta tulee silti mitä todennäköisimmin tukemaan Israelia ainakin puolustuksellisesti. Yadlin pitää mahdollisena, että Yhdysvallat yrittää saada tilanteen rauhoitettua ja Iranin neuvottelupöytään. Ajatuksena olisi sorvata aiempaa vahvempi ydinasesopimus.

Iranin vastaus on toinen Yadlinin mukaan keskeinen kysymys. Israel ilmoitti tänään iltapäivällä torjuneensa Iranin lennokki-iskuja. Yadlinin mukaan Iran tullee rajaamaan vastatoimensa Israeliin ja välttämään hyökkäyksiä amerikkalaiskohteisiin alueella. Iranin tavoitteena on Yadlinin mielestä lyödä kiilaa Washingtonin ja Jerusalemin väliin.

Iran on toistaiseksi vaikuttanut olevan kyvytön torjumaan Israelin iskuja tai tekemään merkittäviä vastahyökkäyksiä Israelin puolustusten läpi.

Viimeinen kysymys liittyy Amos Yadlinin mukaan siihen, mitä Iran tekee seuraavaksi ydinohjelmansa kanssa.

– Eskalaatiovaihtoehtoja olisivat esimerkiksi IAEA:n tarkastajien poistaminen maasta, rikastetun ydinmateriaalin hajauttaminen ja kätkeminen ja jopa ydinasesulkusopimuksesta vetäytyminen – pitkäaikainen uhka, johon sisältyy nyt entistä suurempia riskejä.

Amos Yadlin kertoo arviossaan erilaisista mahdollisista kehityskuluista. Evp-kenraali pitää mahdollisena, että konflikti jää Israelin ja Iranin väliseksi nokkapokaksi, mikäli Iran rajaa vastatoimensa vain Israeliin ja pitää ne kohteiden ja metodien osalta Israelin toimia vastaavina. Hänen mukaansa on niin ikään mahdollista, että konflikti päättyy Yhdysvaltain myötävaikutuksella neuvotteluihin, jossa keskustellaan uudesta ydinasesopimuksesta.

Yadlin listaa kuitenkin myös kaksi synkempää skenaariota. Niistä ensimmäisessä tilanne kiristyy ”alueelliseksi usean rintaman sodaksi”.

– Iran iskee amerikkalaisiin tukikohtiin ympäri Lähi-itää ja infrastruktuuriin Persianlahdella sekä sulkee Hormuzin salmen. Yhdysvallat ottaa vetovastuun ja aloittaa operaatiot Irania vastaan yhdessä Israelin kanssa, Yadlin maalaa.

Viimeisenä ja kaikkein epätodennäköisimpänä skenaariona entinen tiedustelujohtaja mainitsee kansainvälisen eskalaation. Tässä tilanteessa Venäjä ja Kiina ilmoittaisivat tukevansa Irania Yhdysvaltojen asetuttua Israelin taakse.

– Nämä skenaariot osoittavat perustavanlaatuisen näkökulman: Israelin operaatioiden konkreettisten seurausten ohella kaikkein kriittisin muuttuja on Iranin vastauksen laajuus ja luonne, Yhdysvaltain suhtautuminen ja Jerusalemin ja Washingtonin välisen strategisen yhteispelin syvyys.

Vain Yhdysvalloilla on Yadlinin mukaan lopulta tarpeeksi diplomaattista ja strategista painoarvoa tehdä Israelin yksittäisestä sotilaallisesta onnistumisesta pitkäaikainen strateginen saavutus, joka joko pysäyttää Iranin ydinasehaaveet tai ainakin viivyttää niitä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)