Verkkouutiset

Israelin sotilaat tutkivat rakennusta Gazassa. / IDF

Israel voi aloittaa uuden operaation – kohteena Hamasin pataljoonat etelässä

Valkoisen talon mukaan rynnäkkö Rafahiin olisi virhe.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin asevoimat ilmoittaa surmanneensa viime päivien aikana yli 50 äärijärjestö Hamasin taistelijaa al-Shifan sairaala-alueella ja noin 20 taistelijaa Gazan keskiosissa. Tämän lisäksi useita asevarastoja takavarikoitiin.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kerrotaan olevan vakuuttunut siitä, ettei maaoperaatiota voida lopettaa ennen hyökkäystä Rafahin kaupunkiin Gazan eteläosissa. Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin hallinto on arvostellut Israelin toimia yhä näkyvämmin.

Operaation Rafahissa pelätään kärjistävän alueen vaikeaa humanitaarista tilannetta ja aiheuttavan siviiliuhreja, sillä suuri osa Gazan väestöstä pakeni viime vuoden lopulla taisteluita lähelle Egyptin vastaista rajaa.

Netanjahu sanoi Guardian-lehden mukaan kuluvalla viikolla parlamentissa, että Hamasin pataljoonat Rafahissa voidaan eliminoida vain maaoperaatiolla.

Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivanin mukaan Yhdysvaltain kanta on, että rynnäkkö Rafahiin olisi virhe, ja että Israelin tavoitteet voitaisiin saavuttaa muilla tavoin.

Israelin hallituksen mukaan Rafah on Hamasin viimeinen merkittävä linnake Gazassa. Kaupungissa on arviolta 1,5 miljoonaa palestiinalaista pakolaista.

Tuoreen mielipidekyselyn perusteella Hamasin kannatus olisi laskenut joulukuun jälkeen Gazassa ja Länsirannalla. Times of Israelin mukaan yli 70 prosenttia palestiinalaisista ilmoitti hyväksyvänsä viime lokakuun 7. päivän hyökkäystä Israeliin, jossa surmattiin noin 1 200 ihmistä. Yli 250 henkilöä otettiin panttivangiksi ja vietiin Gazaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)