Isku lähellä Krimin siltaa, venäläislaiva sai osuman

Miehistön kerrotaan selvinneen ilman vahinkoja.
Venäjän laivaston alus. HANDOUT / LEHTIKUVA / Vg-Shipping
Venäjän laivaston alus. HANDOUT / LEHTIKUVA / Vg-Shipping

Ukraina on onnistunut jälleen iskemään venäläisiin kohteisiin lähellä Kertsinsalmen siltaa viime yönä. Iskussa ainakin venäläinen tankkerilaiva sai osuman. Tapahtumapaikka on merkittävä, sillä kyseessä on silta joka yhdistää miehitetyn Krimin Manner-Venäjään. Asiasta kertoo BBC.

Isku suoritettiin mitä ilmeisimmin miehittämättömillä meridrooneilla. Vaikka alukseen tulikin teknisiä vahinkoja, yksikään sen miehistön jäsenestä ei kärsinyt vahinkoja.

– Konehuonetta vahingoitettiin. Ei paljoa, mutta sitä vahingoitettiin, eräs Venäjän meripelastuskeskuksen viranomaisista kertoo.

Ukrainan sotaa seuraavan Noel Reports -median mukaan iskuissa olisi ollut meridroonien lisäksi käytössä myös lennokkeja. He ovat myös jakaneet sosiaalisen median palvelu X:ssä kuvan, jossa Krimin silta näyttäisi olevan tulessa.

Venäjä on vahvistanut ainoastaan tankkerin saaneen vahinkoa.

Samantyyppinen meridrooneilla tehty isku sattui myös eilen perjantaina Novorossijskin sataman lähettyvillä. Tuon iskun osalta venäläiset eivät ole myöntäneet minkään kohteen vahingoittuneen.

Venäjällä vaaditaan ydinaseen käyttöä vastauksena Ukrainan Flamingo-iskuille.
Venäjä valmistautuu järjestämään uuden mobilisaation syksyllä vaalien jälkeen, mutta sitä ei saa kutsua mobilisaatioksi.
Mainos