Verkkouutiset

Mies käyttää älypuhelinta hämärässä huoneessa, kuvattu Helsingissä 10. toukokuuta 2019. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

IS: Suomessa tuttu huijausviesti muutti muotoaan

Viestin lähettäjä tekeytyy vastaanottajan lapseksi, joka ilmoittaa puhelinnumeronsa muuttuneen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa leviää uusi versio niin kutsutusta Hei äiti -tekstiviestihuijauksesta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Jo aiemminkin julkisuudessa varoitelluissa huijauksissa on kyse siitä, että vastaanottaja saa teksti- tai WhatsApp-viestin, jonka väitetään olevan hänen lapseltaan. Viestissä lapsi kehottaa äitiään tallentamaan hänen uuden puhelinnumeronsa.

Nyt leviävässä versiossa väitetään, että lapsen puhelin on päätynyt lavuaariin ja vastaajaa pyydetään tallentamaan lapsen uusi puhelinnumero. IS:n mukaan viestittelyn edetessä ”lapsi” voi pyytää ”äidiltään” myös merkittäviä rahasummia.

– Huijausviesti, johon äitini lähes meni lankaan. Tekeytyi WhatsAppissa lapseksi ja pyysi lainaa noin 4000 euroa, että saa maksettua putkiremontin, huijausviestistä vinkannut henkilö kertoo IS:lle.

IS:n tietojen mukaan yhteydenotot tulevat salatusta suomalaisesta puhelinnumerosta. Aiemmissa huijauksissa rahalahjoitusta on pyydetty pankkitilille, jonka jäljet johtavat Keski-Eurooppaan.

Mikäli epäilyttävässä viestissä on linkkejä, niitä ei saa avata. Epäilyttävän viestin voi helposti osoittaa huijaukseksi myös soittamalla siihen numeroon, jota viestissä väitetään toimimattomaksi.

Samalla saa selville, onko uudesta numerosta tullut yhteydenotto tullut todella omalta lapselta vai ei.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)