IS: Korteilla maksamisessa jälleen ongelmia

Kyseessä on jo toinen häiriö saman viikon aikana.
Lähimaksamista pankkikortilla kaupassa Helsingissä 14. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Lähimaksamista pankkikortilla kaupassa Helsingissä 14. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Maksukorteilla maksamisessa on ilmennyt jälleen ongelmia perjantaina. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Pohjoismaissa maksujärjestelmiä ja korttipalveluja tarjoava Nets vahvistaa häiriön. Yhtiön mukaan vika oli heidän päässään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– 2,5 tunnin ajan näimme häiriöitä maksutapahtumissa. Tämä koski pääosin asiakkaita, jotka yrittivät maksaa älypuhelimensa lompakolla kaupoissa, Netsin viestintäpäällikkö Peter Glüsing kertoo IS:lle.

Nets ei kuitenkaan tarkemmin suostu kertomaan, mistä häiriö johtui.

Hänen mukaansa ongelmat eivät kosketa fyysisiä maksukortteja.

– Jos käytit fyysistä korttia, ongelma ei vaikuttanut sinuun, Glüsing sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

IS:n saamien yhteydenottojen mukaan ongelmia on kuitenkin ilmennyt myös fyysisten korttien kanssa, eikä niillä ole pystytty maksamaan.

Netsin tiedossa ei ole, kuinka suurta joukkoa häiriö on koskettanut. Viestintäpäällikön mukaan häiriö saatiin korjattua noin kello 10.30 Suomen aikaa. Vastaavanlaista häiriötä ilmeni myös Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun maksamisessa on ilmennyt ongelmia tällä viikolla.

Kuluttajahintojen odotetaan kallistuvan vasta viiveellä.
Useimmat ammattilaiset uskovat alan tilanteen kohenevan.
Mainos