Asiakas oli asennusvaiheessa jättänyt verkkonsa suojaamatta. Hän havahtui asiaan vasta operaattorin yhteydenoton jälkeen. PIXABAY

IS: Asiakas jätti tietoturvan väliin, operaattori uhkasi sulkea liittymän

Suojaamattoman reitittimen epäiltiin olevan osallisena palvelunestohyökkäyksissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teleoperaattori Elisan asiakas yllättyi saadessaan operaattorilta viestin, jossa asiakasta uhattiin nettiliittymän katkaisemisella. Syynä oli viestin mukaan asiakkaan verkkoyhteyden käyttö esimerkiksi palvelunestohyökkäyksiin. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.

Operaattorilta tulleen viestin mukaan ongelman syynä oli avoin nimi- eli DNS-palvelin. Asiakasta kehotettiin estämään väärinkäytökset heti, tai hänen liittymänsä suljetaan.

IS:n haastattelema asiakas sanoo olleensa asiakasta yllättynyt, sillä hänen käyttämänsä päätelaite eli reititin oli ostettu Elisan omasta myymälästä. Hän ei ennen operaattorin yhteydenottoa ollut edes tietoinen, että hänen kotiverkossaan olisi ollut tietoturvaongelmia.

Asiakas otti tapauksen johdosta yhteyttä operaattoriin. Ilmeni, että reitittimen palomuuriasetukset olivat jääneet tekemättä, jonka vuoksi reititin ja asiakkaan verkko sekä siinä olevat laitteet jäivät internetiin näkyväksi.

– Laite on tehnyt sen, mikä sen pitääkin tehdä. Se on vain ollut tietoturvallisesti haavoittuvainen, mitä käyttäjä ei ymmärrä. Tämä on varmaankin tilanne, joka aika monelle tulee eteen, asiakas sanoo IS:lle.

Asiakas kertoo, että aikanaan reititin alkoi toimia saman tien käyttöönoton jälkeen. Asennusta ei kuitenkaan oltu tehty asianmukaisesti, sillä hän ei esimerkiksi ollut vaihtanut laitteen oletussalasanaa eikä tehnyt verkon suojausta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ulkopuolinen voi kirjautua verkkoon ilman salasanan tietämistä.

Asiakkaan mukaan tilanne vaikutti olevan Elisan asiakaspalvelulle tuttu. Ilmeni myös, että tietoturvauhka oli todennäköisesti havaittu Elisan omassa verkon turvallisuusseurannassa. Vaikuttaa siltä, että toisin kuin operaattorin viestissä väitettiin, asiakkaan kotiverkkoa ei olekaan käytetty palvelunestohyökkäyksissä. Suojauksen puuttuessa mahdollisuus väärinkäytöksiin oli silti olemassa.

Elisan kyberturvakeskustoimintojen johtaja Karri Jäkkö kertoo IS:lle, että operaattori on aina yhteydessä asiakkaaseen, jos se huomaa verkossa olevan asiakkaan laitteen aiheuttavan häiriöitä. Hänen mukaansa operaattori antaa asiakkaalle ohjeistusta tapaukseen liittyen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)