Verkkouutiset

IS: Al-Holin perheet on jo jyvitetty sosiaalityöntekijöille

Al-Holin leiriläiset on jaettu jo tietyille henkilöille muun muassa lastensuojelussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Syyrian al-Holin niin kutsutun ISIS-leirin suomalaiset perheet on jaettu jo valmiiksi työntekijöille Helsingin lastensuojelussa, terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa. Työntekijöiden kerrotaan tietävän nimeltä heille tulevat perheet. Valmistelut palaajien varalta ovat IS:n mukaan pitkällä.

Poliisin kerrotaan esimerkiksi tehneen varauksia Helsingin lentoaseman VIP-tiloihin. Niihin olisi helppo kulku koneelta tullessa. Kentällä oli IS:n mukaan viime viikolla runsaasti virkamiehiä ja sosiaalityöntekijöitä.

Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen kertoo IS:lle lähtökohdan olevan se, että ”mikä tahansa vaihtoehdoista toteutuu, mitä tässä on ollut, niin pitää olla valmius toimia”. Tarkkoja aikatauluja palaajista ei Mankkisen mukaan ole.

– Valmistautumiseenhan liittyy monenlaisia erilaisia vaiheita. On suunnittelua, harjoittelemista. Sitä työtä tässä on tehty.

Yle kertoi maanantaina useisiin lähteisiin viitaten, että Suomella on aiemmin julkisuuteen kerrottua tarkempi suunnitelma siitä, miten kaikki Syyrian al-Holin niin kutsutun ISIS-leirin suomalaiset tuotaisiin takaisin Suomeen. Jutun mukaan hallitus ei ole tehnyt leiriläisten siirtämisestä mitään poliittista päätöstä, ja ”asiaa on vain sivuttu hallituksen iltakoulussa”. Suomalaisten siirtoa on Ylen tietojen mukaan selvitetty ulkoministeriön johdolla ja mukana on ollut myös ainakin sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi viime viikon keskiviikkona Ylen A-studiossa, että mitään tällaista ”massasuunnitelmaa”, jossa kaikki al-Holin leirin suomalaiset haettaisiin kotiin ei ole olemassa, vaan kyse kyse on ”yksittäisestä tapauskohtaisesta harkinnasta”. Haaviston mukaan ulkoministeriön toiminta asiassa on ollut hallituksen iltakoulun neuvottelussa 31.10. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä jutussa.

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman totesi maanantaina illalla hallituksen antaneen puuttellisia tietoja al-Holia koskevista asioista. Hänestä kyse voi olla mahdollisesti Postin riitaa suuremmasta skandaalista.

– Joku ei nyt puhu totta. Hallitus – se vanha, joka oli luottamuspulan vuoksi eroavinaan, mutta joka sitten päättikin jälleen luottaa itseensä ja muodostaa itsensä uudelleen – on moneen otteeseen eduskunnan edessä väittänyt, että al-Holin suunnitelmaa ei ole. Samaa on väitetty tasavallan presidentille ja ulkoministeri toistaa tätä edelleen, Rydman sanoi.

LUE MYÖS:

Pekka Haavisto: Al-Holin suunnitelmaa ei ole – Yle: Suunnitelma on

Wille Rydman: Joku ei nyt puhu totta

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)