Verkkouutiset

Wille Rydman: Joku ei nyt puhu totta

Kansanedustaja toteaa hallituksen antaneen puutteellisia tietoja al-Holin leiriä koskevista suunnitelmista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan al-Holia koskeva asiakokonaisuus voi muodostua Posti-riitaa suuremmaksi skandaaliksi hallitukselle. Hän pitää hallituksen antamia tietoja vähintäänkin puutteellisina.

– Joku ei nyt puhu totta. Hallitus – se vanha, joka oli luottamuspulan vuoksi eroavinaan, mutta joka sitten päättikin jälleen luottaa itseensä ja muodostaa itsensä uudelleen – on moneen otteeseen eduskunnan edessä väittänyt, että al-Holin suunnitelmaa ei ole. Samaa on väitetty tasavallan presidentille ja ulkoministeri toistaa tätä edelleen, Wille Rydman kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Kansanedustajan mukaan moni asia viittaa siihen, että kyseinen väite on korkeintaan osatotuus.

– Useat mediatalot ovat saaneet mielestään vakuuttavaa todistusaineistoa tästä. Lisäksi ulkoministeriön virkamiehet kertovat poliittisen johdon painostaneen virkamiehiä ottamaan vastuun lainvastaisista päätöksistä. Jos näin todella on, kyse on paljon isommasta skandaalista kuin mikään Posti-hässäkkä ikinä, Rydman jatkaa.

https://www.facebook.com/WilleRydman/posts/10156827532988733

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)