Iranin johtaja Ali Khamenei yhdessä maan sodanjohdon kanssa. HO / KHAMENEI.IR / AFP / LEHTIKUVA

Iranin sodanjohto teki valtavan virhearvion

Maan kenraalit tuudittautuivat ennen Israelin iskua väärään turvallisuudentunteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iranin sodanjohto teki valtavan virhearvion, jota Israel käytti perjantaisissa ohjusiskuissa hyväkseen, kertoo New York Times.

Israelin iskua osattiin Iranissa odottaa. Sodanjohto oli jo pitkään tietoinen siitä, että Israel saataisi iskeä, mikäli ydinsopimusneuvottelut katkeaisivat.

Viimeinen neuvottelukierros oli tarkoitus järjestää sunnuntaina Omanissa. Mitä Iranin sodanjohto ei osannut odottaa oli se, että Israel iskisi jo ennen näitä viimeisiä neuvotteluita. Raportit välittömästä iskusta hylättiin Israelin propagandana, joiden tarkoituksena oletettiin olevan myönnytysten kiristäminen neuvotteluissa.

Tästä syystä kenraalit eivät olleet linnoitetuissa turvatiloissa, vaan autuaan tietämättöminä kodeissaan. Se osoittautui kohtalokkaaksi. Monen kotiin iskettiin ohjuksilla.

Vastaavasti upseerit eivät välittäneet ohjeista, joiden mukaan yhteen paikkaan kokoontuminen olisi vaarallista.

Esimerkiksi vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja Amir Ali Hajizadeh oli päättänyt kokoontua hätäkokoukseen pääkaupunki Teheranin lähellä sijaitsevaan sotilastukikohtaan yhdessä lukuisten esikuntaupseerien kanssa. Israel käytti myös tätä laiminlyöntiä hyväkseen ja iski kokoukseen ohjuksella.

Iskut olivat Iranille valtava takaisku. Maan tutkat, ilmatorjuntajärjestelmät, ballististen ohjusten varastot tuhottiin. Iso osa ylimmästä sodanjohdosta kuoli, ja maan uraaninrikastamo Natanzissa vaurioitui pahasti.

Viranomaisten keskinäisessä viestinvaihdossa oltiin järkyttyneitä siitä, miten Israel onnistui iskuissa.

– Missä on ilmapuolustuksemme? kysyttiin yhdessä viestissä.

– Miten Israel hyökätä minne haluaa, tappaa komentajamme, ja me olemme kyvyttömiä pysäyttämään heitä? hämmästeli toinen.

Samalla iskut kertovat, miten syvälle Iranin hallintoon Israelin tiedustelu on soluttautunut. Israel onnistui muun muassa salakuljettamaan maahan droonien ja ohjusten osia, joita se käytti iskuissa puolustusinfraan.

Iskujen seurauksena Iranin johtaja, ajatollah Ali Khamenei kuljetettiin ripeästi turvaan salaiseen paikkaan. Hän vannoi myöhemmin kostoa, mutta hyviä vaihtoehtoja oli vähän.

Liian suuri reaktio voisi vetää Yhdysvallat mukaan sotaan, ja mahdolliset Israelin iskut kriittiseen infrastruktuuriin voisivat johtaa mielenosoituksiin ja mellakoihin. Liian heikko reaktio taas näyttäisi nöyryyttävältä tappiolta.

Lopulta Khamenei määräsi ohjusiskun Israeliin. Alun perin tarkoituksena oli iskeä 1000 ballistisella ohjuksella, mutta Israelin iskujen seurauksena nopeasti saatavilla oli vain 100. Näistä ainakin seitsemän ohjusta osui kohteisiinsa.

Nähtäväksi jää, jatkuvatko iskut lähipäivinä. Times of Israelin mukaan Israelin turvallisuusneuvoston on tarkoitus tavata iltakymmeneltä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)