Valokuvia Iranin hallinnon uhreista YK:n päämajan edustalla New Yorkissa. AFP / LEHTIKUVA / CHARLY TRIBALLEAU

Iran teloittanut tänä vuonna jo yli 400 ihmistä

Ihmisoikeusrikoksista vaaditaan riippumatonta tutkintaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ihmisoikeusjärjestö Euroopan neuvoston yleiskokouksen syysistunnossa keskusteltiin Iranin tilanteesta ja iranilaisten ihmisoikeusaktivistien suojelusta.

Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara-Sofia Sirén (kok.) on erittäin huolestunut Iranin ihmisoikeustilanteesta Iranissa.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Iranissa on teloitettu tämän vuoden aikana jo yli 400 ihmistä. Pelkästään elokuussa teloitettiin ainakin 93 henkilöä.

– Meidän olisi jyrkästi tuomittava Iranin hallinto kuolemanrangaistuksen käytöstä ja vaadittava riippumatonta tutkintaa ihmisoikeusloukkauksista. Meidän olisi myös tuettava Iranin kansan demokraattisia pyrkimyksiä, Sirén painotti eduskunnan tiedotteen mukaan yleiskokouksen istunnossa.

Sirén ilmaisi erityisen tukensa ”Woman, Life, Freedom” -liikkeelle, joka on jatkanut ihmisoikeuksien puolustamista Iranin hallinnon väkivaltaisuuksista huolimatta.

– Mielenosoittajat osoittavat valtavaa rohkeutta vaatiessaan perusoikeuksia näissä olosuhteissa. Ei pidä unohtaa myöskään niiden iranilaisten poliittisten vankien rohkeita ääniä, jotka liittyvät ”Ei teloituksille” -kampanjaan kaltereiden takaa.

Sirén muistutti, ettei huolestuttava ihmisoikeustilanne ole Iranissa uusi.

– YK:n erityisraportoija on kehottanut asettamaan syytteeseen ne, jotka olivat vastuussa poliittisten vankien joukkoteloituksesta 1980-luvulla, ja luokitteli teot sekä rikokseksi ihmisyyttä vastaan että kansanmurhaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)