Iran päästää aluksia Hormuzinsalmen läpi

Toistaiseksi läpi on päästetty lähinnä Kiinan, Intian ja Pakistanin aluksia.
Valtiot ja yritykset ovat neuvotelleet Iranin kanssa pääsystä salmen läpi. / AFP / LEHTIKUVA / THIBAUD MORITZ
Valtiot ja yritykset ovat neuvotelleet Iranin kanssa pääsystä salmen läpi. / AFP / LEHTIKUVA / THIBAUD MORITZ

Iranin YK-lähetystö ilmoittaa maan päästävän Hormuzinsalmen läpi ”muita kuin vihamielisiä aluksia”, kunhan nämä koordinoivat liikkeistään Teheranin hallinnon kanssa.

BBC:n mukaan viime päivinä on yleistynyt käytäntö, jossa eri valtiot tai laivayhtiöt ovat käyneet taustaneuvotteluita turvallisen läpikulun takaamiseksi. Maaliskuussa Hormuzinsalmesta on kulkenut lähinnä Kiinan, Intian ja Pakistanin aluksia.

Ne ovat kulkeneet tavanomaista reittiä pohjoisempana Iranin aluevesien kautta ja Larakin saaren läheltä.

Yhdysvallat ehdottaa vapaan merenkulun palauttamista alueelle 15-kohtaisessa suunnitelmassaan, joka on toimitettu Iranille pakistanilaisten välittäjien kautta.

Sotatoimet ovat silti jatkuneet. Israelin asevoimat ilmoitti viime yönä torjuvansa maata lähestyviä ballistisia ohjuksia. Ilmaiskut jatkuivat samalla Teheranissa.

CNN:n mukaan noin tuhat Yhdysvaltain 82. maahanlaskudivisioonan sotilasta saapuu Lähi-idän alueelle lähipäivien aikana. Presidentti Donald Trumpin mukaan varapresidentti J.D. Vance ja ulkoministeri Marco Rubio johtavat Iranin kanssa käytäviä neuvotteluita.

Tiedot neuvotteluiden etenemisestä ovat laskeneet raakaöljyn markkinahinnan jälleen alle sadan dollarin rajan.

Ilmapuolustus torjui hyökkäykset.
Yhdysvalloilla on 50 000 Iranin sotaan osallistuvaa sotilasta.
Hormuzinsalmen reitin korvaaminen vaatisi mittavia investointeja uusiin putkilinjoihin sekä kuljetusreitteihin, arvioivat asiantuntijat.
Mainos